1. Tietäjä

Tietäjän ensimmäinen orgasmi liittyi hänen lapsuutensa presidenttiin, presidentti Kekkoseen. Kekkonen liikkui autollaan kohti Kainuuta ja reitti kulki tietäjän silloisen kotikylän halki. Ihmiset kaiketi odottelivat kadun varrella nähdäkseen valtiomiehen auton ja tunteakseen Väinämöisen läsnäolon, mutta tietäjä itse oli hämmennyksissään keltaisten ohuehkojen sifonkiverhojen takana omassa huoneessaan huulet töröllä tuijottamassa hiekkatietä. Tietäjä masturboi. Hän oli käärinyt kuolevan suruvaippa –perhosen siittimensä ympärille ja sen kehon värähtelyiden kiihoittamana liikutteli silkinpehmeää pintaa ihoaan vasten. Ja kun Kekkonen tuli autollaan tietäjän ikkunan taakse, tuli myös nuori tietäjä. Tuo yhteys Kekkoseen ei sammunut koskaan.

2. Kenraali

Kenraalia riivasi. Hänen commedia dell arte –hahmonsa oli Euroopan hullun vuoden aikuinen univormu Preussista tai Venäjältä tai Itävalta-Unkarista, mutta kuitenkin niin, että univormun takaosan lipereiden välistä oli tungettu valkoinen vessaharja kahva edellä takapuoleen. Kun kenraali seisoi asennossa, hän piipitti eikä kyennyt käskemään joukkojaan, mutta sitten hän pyllisti ja vessaharja nousi tomerasti pystyyn ja antoin kanan äänellä tiukkoja käskyjä, elämänohjeita ja yleisiä viisauksia. Nyt puhui viisas mies ja vessaharjaa kuunneltiin. Vessaharja ei pelännyt ketään.

3. Taikuri

Taikuri kankinen oli pieni bodattu mies, jolla oli iso penis. Kumpaankin kylkeen oli tatuoitu melko isoin kirjaimin taikurin veriryhmä A rhesus +. Taikuri oli rhesuksen kavereita. Tukka oli ajeltu ja sänki lumenvalkoinen. Taikuri astui sisään yleiseen saunaan ja lauteiden ollessa varatut jäi seisomaan seinän viereen amerikkalaistyylisessä lepo-asennossa kädet yhdessä selän takana. Ihmiset olivat vaivautuneita. Sen lisäksi, että taikuri oli lihaksikas ja että hänellä oli julkean iso penis, taikurista huokui jotain vieläkin pelottavampaa. Tämä mies ei ollut mikään tavallinen bodari, vaan lihashimmelin sisällä piili oikea berserk, pähkähullu tuhoaja.

4. Kiistäjä

Kiistäjä oli pukeutunut keski-ikäiseen kokovartalokerrastoon, jossa kalsareihin oli silitetty prässit. Lanteilla keinui raskaasta nahasta tehty revolverivyö, mutta aseen sijasta pistoolikoteloon oli työnnetty Heinz –ketsuppipullo. Heinz –ketsuppi oli asia, jolla kiistäjä alisti tietäjää. Tietäjä käytti runsaasti ketsuppia, ja Heinz oli parhain. Tietäjä oli kuitenkin elänyt kymmenen vuotta kaksikymmentä markkaa taskussaan, eikä siis sijoitussyistä kyennyt hankkimaan kallista Heinz –ketsuppia jatkuvasti käyttöönsä. Naapurihuoneen kiistäjä sen sijaan ja nimenomaan siksi osti aina Heinz –ketsuppia, jonka piilotti huoneeseensa lukkojen taa. Lanteilla keikkuva ketsuppi häpäisi tietäjää, joka ketsupinhimon kurimuksessaan joutui anelemaan kiistäjältä almuja.

5. Rasmus

Ensimmäinen ilmestys ikuisuuden rakennustyömaasta oli piirustus, jossa kaksi vaeltajaa seisoo alasti raitiovaunukiskojen välissä ja katsoo sisään avatusta ovesta huoneeseen, jossa näkyy aavikolla pyramideja, muutama öljynporaustorni sekä suurin osa seitsemästä auringosta. Aavikon halki kulkee hiihtolatu ja siellä istuu aaltojakkaralla selkä vaeltajiin päin jumala Rasmus, jonka selkään on tatuoitu silmälasikäärme, jotta hän pystyy katsomaan myös taaksepäin. Vasemmassa kyljessä törröttää Y:n muotoinen puinen oksanhaara, jonka varassa lepää toinen käsi ikuisen rentouden merkkinä. Aaltojakkaran keskellä on reikä, Rasmus käyttää sitä myös wc-istuimenaan. Rasmus sutii taivaalle pyhää vettä vessaharjalla. Etualalla on raskas esirippu, jonka takaa näkyy pedon häntä. Ratakiskot johtavat Katynin metsään, josta onkin jo juna tulossa. Jos vaeltajat eivät nopeasti tee päätöstään ja astu sisään ikuisuuden rakennustyömaalle, jäävät he junan alle. Hämmästely on ikuisuuden rakennustyömaalla kielletty.

6. Eroottinen juhla

Työmiehet olivat vaiti. Herkkyyden diktaattorit tuijottivat kottipöydän takaa, sitten esinahka laskettiin alas, kokous oli päättynyt. Miehet painuivat pyramideilleen ja pian ilman täytti kirkas metallin ja kiven kilke. Pääskyset sieppailivat hyönteisiä ilmasta toinen toisiinsa törmäilemättä ja jostain kantautui työmaalle tuoreen leivän tuoksu. Hiki saappaista oli hävinnyt ja valkea santa joen töyräällä kutsui loikoilemaan. Suuren eroottisen juhlan tunkua oli ilmassa. Työn vastakohta oli Valhalla, häpeä.

7. Säätäjä

Säätäjä, yksin. Kärpänen, vain yksi. Kuumassa pitkänomaisessa parakissa.
Tai oikeastaan se ei ollut parakki, vaan pitkänomainen torpan ja purjeveneen risteytys, tietokonein digitalisoitu ultratorppa. Maapallo puristettuna kuution sisään, joka puolestaan oli viipaloitu pieniksi aina yhden senttimetrin särmäisiksi kuutioiksi, joilla jokaisella oli oma domain -nimi. Näin saatin kaikki maailman paikkatieto kontorolliin ja geometriseen muotoon. ”Satelliitit helvettiin!”, mesosi säätäjä kämpässään ja rymisteli kannella päästä toiseen. Sitten kuvioon ilmestyivät muuttujat: kiihtyvyys, inertia paikkatiedon määrittämisen perustyökaluna ja pian olikin jo alettava koluamaa uutta algorytmiä Linux-verkosta. Ja sietä löytyi tietoa lisää, jolla ei ollut mitään tekemistä alkuperäisen maakuution kanssa, mutta jota ei voinut jättää tutkimatta. Pian oli säätäjä kyhäämässä naapurin veljesten moottorihallilla Jaakobin Tikapuuksi kutsuttua uutta sähkövaloa.

8. Kone

KONE siis on. IHMINEN tulee olemaan.
KONE siis on. IHMINEN tulee olemaan.Sinä olet ihmisten ihminen. Minä olen kaikkien ihminen. Menen hammaslääkäriin. Höperö ei ole tyhmä.Hoidan myös velkojani. Puolet annetaan anteeksi. Lopussa kaikki.Hyvä, jos jaksat luottaa, auttaa ja rakastaa.Viihdeuutiset. Totuuden siemen.
VAROVASTI! TARKASTI! POLTTOPISTEESSÄVALO ON KIRKAS.
Nyt myös kirjojen miehellä. Olen tiellä ja minun ei pidä pelätä.Haluaako joku tästä pelin? VARO UHKAPELIÄ, tie on totuus. Totuus ei tarvitse peliä? Totuus tarvitsee luottoa. Enpidä pelistä. En halua kilpailua. Haluan tasata. Peli SEIS!Kuinka voi edetä ilman kilpailua? Tekemällä yhteistyötä. Kaikkienkanssa. Ihmisten ja koneen.Peli TUHLAA aikaa. TIETO ON JO. EI TARVITSE PELATA. LOPETTAKAA PELAAMINEN.PELAAMISEN SIJAAN PITÄÄ SIIS OPPIA. SANOTAAN: PELAAMINEN OPETTAA.TOTUUTEEN (KAIKKEEN) USKOMINEN OPETTAA PARHAITEN. Pyydän anteeksi toistoani. Kaikilta. Tähtäimessä on toistonminimoiminen. Autatte.
KIITOS KIITOS KIITOS
Alla vielä asiaa koneesta. Kaikkien on oltava KIINNOSTUNUT:
siirrän verkon liitokset kokonaan alakertaan. Onko tämä oikein? Voitkoauttaa? Nyt se on jakaantunut kerrosten välillä. Tämä ei ole oikein?
Muistina otsikolla ("field service"):03-501 03-02 The machine has received a request from the network toreboot (jobs that are currently being printed will be canceled). Userscannot disable the remote reset operation... Printing is disabled whilethe machine automatically reboots. NOTE: I NEED HELP WITH SOFTWARE AND HARDWAREIN ALL CASESWE MUST COME CLOSERIM FUZZY / YOU ARE SHARP (... XEROX =) <- SIMLE - GOOD.YES 1NO 0YES+NO=YESYES=GOODAGREE?01-550 52-01 The machine is currently in Power Saver Mode. No userintervention is required. Printing will start when a job is receivedfrom the network or a scan job is ready to print. Ja vielä nimikkeellä "Machine is Talking =)":abilita[MACHINE IMAGE] Document Centre products combine world class printing,copying, scanning & faxing for walk-up, network and web-based users. Theproducts are scalable and modular by design to grow as your businessneeds grow.The Document Centre products offer a broad array of digital featuresincluding concurrent processing of printing, copying, scanning & faxing,benchmark image quality up to 1800 d.p.i., duplex, and single & dualstapling.*Active Alerts*Severity StatusCode Description Skill Level------------------------------------------------------------------------[WARN] 07-525.05 Tray 5 (Bypass) does not detect any paper. User interventionis required to add paper to Tray 5. Printing can continue using alltrays except from Tray 5. Untrained [FAULT] 09-515 The machine has detected a control problem with the Xerographicprocess. Xerox service required. Printing has stopped. Field Service [WARN] 01-550 The machine is currently in Power Saver Mode. No userintervention is required. Printing will start when a job is receivedfrom the network or a scan job is ready to print. Testasin koneen Xerograaphisen yksikön. Toimii.Kalibroin alustat 5 ja 6. Aktivoin puhelinverkon. Koneen numero on +358-40-5585425 (tarkistat?) Aktivoin sähköpostitoiminnon: (smtp - lähtevä) toimii ok. (tiedät) Enempää en taida tiedostaa nyt. Mikään ei voi mennä vikaan nyt.

9. Seppä

Vaimo epäili kaikenlaista. Oliko seppä seonnut huumeisiin? Olivatko he siellä tundralla homostelleet? Kahden viikon kuluttua autotallin ovi aukesi ja seppä raahasi häkeltyneen vaimonsa ruudinkatkuiseen työpajaansa. ”Siinä on saatanan ponisi.” Seppä korisi silmät hitsauksesta punaisina. ”Parempaan en pysty!” Tämän jälkeen hän ryntäsi herkistyneenä autotallistaan ja hävisi kaupungille. Autotallin keskellä seisoi teräksestä hitsattu iso hevonen. Seppä ryyppäsi muutaman päivän ja sekoili ulos Siperian ja nuoren aviomiehen traumojaan. Kunnioitettavana miehenä hän kuitenkin nilkutti takaisin kotiinsa ja suorinta tietä autotalliin häpeämään. Mutta autotalli oli rikki. Peltikattoon oli rälläköity reikä ja hevonen oli kadonnut. Siinä istui seppä pyhätössään suu auki auringon keilassa ja kuunteli linnunlaulua kattoreijästä, koivutkin siellä humisivat. Yksi varpunen pyrähti aukon reunalle ja seppä siristeli silmiään. Sitten se lensi pois.

12. Peilimies

Raskas ase lepäsi 70-luvun mummolan pöytäliinalla ja seurue oli hiljaa. Metsästäjä ajatteli, että nyt sai kiistäjä opetuksen ja hymyili pilkallisesti. Hymy kuitenkin hyytyi, kun kiistäjän tärisevä käsi nousi pöydän pinnasta ja siirtyi kuin hypnoosissa aseen kahvalle. Hän puristi asetta ja ensimmäistä kertaa elämässään veti liikkuvat taakse. Koneisto syötti patruunan piipun taakse ja vasara jäi tomerasti pystyyn odottamaan ratkaisua. Metsästäjä ja jopa tietäjä olivat varmoja peilimiehen puuttuvan peliin minä hetkenä hyvänsä, mutta tunsivat silti hienoista pahoinvointia pelin mennessä jo näinkin pitkälle. Mutta peilimies ei liikkunut vaan seurasi vakavana kiistäjän liikkeitä. Tappaisiko tämä todellakin itsensä?

11. Paha vaatturi

Paha vaatturi hakkaa...
pienellä vasaralla, pienellä vasaralla, pienellä vasaralla...
pienellä vasaralla, pienellä vasaralla, pienellä vasaralla...
pieniä reikiä.. pieniin päihin.
Sieni pienessä elämässään. KUSETUS!
Sieni pienessä elämässään. NIIHIN JA NÄIHIN.
Laineen leuto liero liitää, pienen Stukan siipi siintää...
PERKELE
PERKELE
PERKELE (lausut oikein myös ruokapöydässä)
Tyyni on pullamuron seassa opettajan mieli.
Ja silti. Sienikin elää. Elää kaikkeudessa kaikkialla.
Törkeän palmikon alla. Sunnuntaina sanojen seassa. Saastaisen sammen
sappikupissa.
Saavat keskenään kahinansa pitää.

12. Orpokotijuna

Geneettinen muisti ei ole kaksiulotteinen, vaan kolmiulotteinen ja väritetty. Orvot pelkäävät käärmeitä, vaikka ovat asuneet kaupungissa koko ikänsä. Orpokotijunan oli suunniteltu toimivan siten, että lapset ja heidän opettajansa, keittäjä ja muu henkilökunta matkustaisi jatkuvasti ympäri valtakuntaa istuttaen puita kaupunkeihin ja pysähtyen aina välillä jonkun ammattimiehen luo, joka opettaisi heitä kalastamaan, viljelemään, tunnistamaan luonnon merkkejä, tappelemaan, hallitsemaan perusasioita liiketalouden hoidosta jne. - siis rastikoulutusta.

13. Plasma

Kaikki luonnossa resonoi, tämä on superluonto, se mikä kuuluu lintujen laulun takana. Kuinka monta voi kävellä samaa tietä? Onko juna oikeutettu? Muurahaiset ovat rakentaneet pesäänsä miljoonia vuosia - kaikki eläimet ovat. Energia haluaa takaisin plasmaan. Kaikilla eläimillä on luonnon kasvot. Kaikilla ihmisillä ei ole. Vain ihmistä ei olekaan.

14. Kauhu

Maanpäällinen helvetti, mitä kauhuun tulee, esiintyy monessa eri mittakaavassa. Taikurin helvetti riippui läsnäolosta. Kotihelvetti, kun tyttöystävä muutti pois ja vei puudelit mennessään. Penishelvetti, kun oli syönyt armeijan piristäviä lääkkeitä ja viagraa sekaisin. Väärä helvetti, kun kaverit olivat polttaneet siviilejä johonkin kylään ulkomailla. Rahahelvetti, kun katseli timanttikaivoksella vatsasta aukileikatun neekerin ruhoa roikkumassa portin kupeella. Oma helvetti, kun kauhulla oli kasvot.

15. Kukka

Minun oli muututtava hiekan väriseksi. Tämän jälkeen havaitsin kasvojeni edessä roikkuvan kirkaanpunaisen kukkasen, jonka terälehtien tyviosissa oli myös kaunista oranssia. Heteet tai emit, niistä en niin tarkkaan tiennyt, työntyivät kukan keskiöstä ja niissä oli keltaista siitepölyä. Katselin kukkaa ja tunsin vahvasti, että se oli merkki minulle. Miehet liikkuivat taas laaksossa, konekivääri ampui ja yhtäkkiä kukka tippui syliini. Se oli roikkunut muutaman sentin päässä kasvoistani ja luoti oli apunut sen varren poikki. Otin kukan käteeni, nousin seisomaan ja kävelin kukka toisessa ja rynnäkkökivääri toisessa kädessä kohti takana laaksossa olevia joukkoja. Miehet tuijottivat minua kuin hullua ja odottivat jännityksestä suu auki, koska minut ammuttaisiin kuoliaaksi. Katselin miehiä ja kävelin heidän luo. Jostain syystä konekivääri ei ampunut. Pian itseasiassa koko vihollistoiminta hiljeni ja kolonna jatkoi etenemistään.

13. Preeria

Lunta tuiskutti ja preeria oli täynnä haamuja ja tähän tunteeseen heräsin. Oli pimeää ja haisi heinältä. Kylmyyttä en tuntenut ja jostain syystä riisuuduin alasti. Jalkaan panin huopakumisaappaat ja kaulaan roikkumaan Maglite –taskulampun. Sitten kömmin majasta ulos öiseen lumituiskuun. Majan paikka oli valittu runoilijan ohjeiden mukaan siten, että horisontti näkyisi ympärillä 360 astetta. Lähdin juoksemaan.

Kummassa hurmiossa juoksin neljänkymmenen asteen pakkasessa ilkosillaan Magliten valokeilan heijastaessa jäisen preerian pintaa. Muutoin ympärillä oli samanaikaisesti sekä äärimmäisen valkoista, että syvän mustaa. Tuisku oli kova. Päätin, että nyt riittää, on aika juosta kotiin. Käännyin ympäri ja etsin kaulassa roikkuvalla taskulampulla jälkiäni lumessa vain huomatakseni, ettei maassa näkynyt mitään. Tuisku oli pyyhkinyt jäljet pois.

Pala nousi kurkkuun ja oli pirun kylmä. Ei voinut jäädä paikoilleen arpomaan, oli liikuttava. Lähdin juoksemaan parhaani mukaan kohti majaa, mutta en löytänyt sitä. Juoksi hieman suuntaan ja toiseen, mutta tajusin hyvin nopeasti, ettei majaa löydy. Voisin pyöriä öisellä preerialla jäätymiseeni asti tai sitten lähteä määrätietoisesti juoksemaan yhteen suuntaan siinä toivossa, että siellä olisi jotain. Vartalo kolisten jäisessä tuulessa ja lähdin lonksuen juoksemaan siten, että tuuli tuli hieman takaa oikeaan lapaan, oikeaan fileeseen ja oikeaan pakaraan osuen. Siinä pidin tuulen suunnan ja jolkutin munasillani yhä syvemmälle pimeään.
Kuinka nopeasti ihmisen pitäisi kuolla kuudenkymmenen asteen pakkastehossa ilkosillaan? Olen varma, että kuolla pitäisi nopeasti, mutta silti juoksu tuntui kestävän. Ikuisuus siellä oli kylmä ja syvä pimeä. Pimeästä lumituiskusta ilmaantui luokseni naama, jonka tiesin kuolemaksi. Oli minun aikani päättää, kuolla tai elää. Kuolema tuntui kutsuvalta, helpolta ja kivuttomalta ratkaisulta – ennen kaikkea lämpimältä. Nyt joko lähden, tai sitten jään. Lopettaisi vain juoksemisen ja jäätyisin hetkessä. Sitten näin itsestäni kuvan jäätyneenä sikiöasennossa valoisalla preerialla sekalaisen saurakunnan ihmetellessä groteskia näkyä. Näytin rumalta ja tyhmältä, irvikuvalta siitä, miten olisi pitänyt olla.

Pimeässä tuijottava kylmä kuolema kutsui minua, mutta tunsin kuoleman bluffaavan. Kuolema ei ollut ollenkaan niin varma olemassaolostaan ja tästä johtuen päätinkin elää. Kuolema häipyi saman tien pois. Olin ihmeissäni, sillä nyt tiesin selviäväni jäiseltä preerialta, mutta oli varma, että kuolemalle täytyisi maksaa jokin pantti. Vaihtoehtoisina pantteina, mitkä voisin nyt juostessani maksaa olisivat joko sormet tai sukupuolielimet. Jos juoksisin sormet kainaloissa, ne säilyisivät, mutta sukuelimet jäätyisivät. Jos taas suojelisi sukuelimiä tuulelta ja painaisi niitä kehoa vasten käsillä, sormet jäätyisivät. Kädet olivat tosin jo niin jäässä, etteivät sormet enää taipuneet vaan kämmenet olivat kuin suorat lapiot. Valitsi peniksen ja jatkoin jolkuttamista kämmenet haaroissa. ”Kyllä, tai ei”, kuten runoilija näitä valintatilanteita kuvailee. Koko maailman tulisi kuulemma loppua joko sanaan kyllä, tai ei.

Puoliksi hämilläni siitä, etten millään kuollut ja puoliksi taas mitään miettimättä juoksin pimeällä preerialla kylmän tuulen pitäessä kurssia. Näin lumivalkeassa pyryssä tumman pisteen ja lähdin juoksemaan sitä kohti. Ei ollut mitään väliä, mikä tuo tumma piste olisi, kunhan vain jotain. Tumma piste suureni ja kasvoi tuulessa tempoilevaksi pensaaksi. Pensaan takana oli metsä. Tiesin pelastuneeni. Juoksin mustaan metsään, joka tuntui kuin olohuoneelta tuulen lakatessa. Pimeässä metsässä kimalteli kolmiomuodossa kolme valoa, auton takavalot – kaksi jarruvaloa ja takalasiin kiinnitetty ylimääräinen varoitusvalo.

Juoksin tasaista tahtiani metsän poikki, ulos metsästä ja autolle, jossa oli suutelemassa teini-ikäinen pari. Pariskunta huomasi alastomana pyrystä juosseen kankean ukon. Auton takana oli talo, jonka sivuoven potkaisin sisään ja rymysin lumituiskun saattelemana suoraan olohuoneeseen. Siinä seisoin munasilteen televisiota katselevan hyvin hämmästyneen perheen edessä. Kello oli yksitoista illalla. Isäntä Robertilla oli oljenkorsi suussaan. Lisäksi oli kaksi tytärtä, takka ja äiti. Yritin puhua, mutta huulet olivat jäätyneet. Näytin jäätyneitä käsiäni Robertille, joka sanoi: ”Makia Jeesus taivaissa!”. Äiti soitti ambulanssin ja peitti minut viltteihin.

14. Vanki

Nuori mies runoili, selvitti näkyjään ja oli selvästi takki auki ikuisuuteen. Siriuslaiset aistivat tämän ja olivat nuoresta vangistaan ylpeitä. Saman aikaisesti heitä harmitti epäily omasta avoimuudestaan, oliko takki liian kireä? Nuoren miehen viestit kulkeutuivat radioon ja hänen runojaan julkaistiin ulkomailla. Puutarhuri kävi katsomassa miestä ja oli varma, että tämä olisi operaattori, ikuisuuden rakennusmies. Siitä hän ei ollut niinkään varma, pitäisikö miestä koskaan päästää pois vankilasta.
Oli hyvä, ettei temppeliä oltu vielä rakennettu. Kun pyhättö olisi valmis, rakentaisivat vangit sinne mandalan ja puutarhuri arveli tämän olevan kaiken loppu. Tavoilleen uskollisena hän aloitti vankilaan kasvimaan, jonka toivoi tasapainoittavan temppelipuuhia. ”Jos arkkitehti on myös puutarhuri, hän on rakentaja. Jos temppelinrakentaja ei ole puutarhuri, hän on tuhoaja.”

15. Turkkilainen

Turkkilainen ei ollut luovuttaja. Hänellä oli verissään Beringin meren vuorovesivaihtelut, pohjanmuodot, merivirtaukset ja tuulet. Hän ymmärsi kuun vaikutusen kaloihin ja naisiin. Hän oli mystikko. Hän oli tippunut silliparvia paikantaessaan lentokoneellaan tundraan ja selvinnyt puolikkaalla purkilla maapähkinävoita. Hän oli lukinnut itsensä ulos kalsareissa talvimyrskyssä kannelle ankkuria nostaessan ja repinyt koko kroppansa arville survoutuessaan takaisin sisään kajuuttaan rikkomastaan etuikkunasta. Hänellä oli kalamyrkytyksen tuhoama maksa ja verenkiertohäiriö, joka turvotti jalat polvista alaspäin lähes käyttökelvottomiksi tönköiksi. Hänellä oli pelottavat arpiset ja paksusormiset traanikädet kuin hylkeen räpylät ja siitä huolimatta hän soitti kitarallaan havaijilaisia sointuja verkonkutomossa vieraillessaan. Turkkilainen oli aina kunniavieras, minne tahansa menikään. Matkustajan mielestä turkkilainen oli hyvin charmantti.

16. Enkelimunkit

Maanlaajuista ympyräliikettä tekevä orpokotijuna toimisi pelkästään tuuli-, aurinko- ja biojäte-energialla ja yhteen vaunuista tulisi rakentaan kierrätyslasista Zen –puutarha, jonka prototyyppi tehtiin Venetsiaan. Orpokotijuna toimisi jätteenkäsittelyn ja luontoa rasittamattoman energiatuontannon maailmanlaajuisena ikonina ja generaattorina, jonka enkelimunkkeja orvot olisivat.
Kolme junavaunua jätteenkäsittelyosastoina, joissa kotitalousjätettä käsiteltäisiin kierrätyskuntoon ja jossa orgaanisesta jätteestä tuotettaisiin juomavettä, kukkamultaa ja kaasua polttamalla sähköä. 25 prosenttia tuotetusta sähköstä kuluisi kierrätysjärjestelmän ylläpitämiseen, lopulla kuljetettaisiin junaa. Tämän lisäksi orpokotijunareitin varrelle pystytettäisiin muutama tuulivoimala ja junan katot päällystettäisiin aktiivisilla aurinkokennoilla.
Tuotetulla kukkamullalla opokoti perustaisi kasvimaita reitilleen ja osan myisi kotitalouksiin ekologisesti puhtaana orpomultana.

17. Seis!

SEIS!
Pidän keinuista. Pendulum. Aika. sini -> ympyrä. Puistoissa kävellään
liikaa ja keinutaan liian vähän.
Kasvit ja vedet eivät kuulu viestiin. Miksi tehdä mitään jos ei voi
sanoa jotain (taiteessa nyt varsin..). Elämme mielestäni ajassa jossa
paskanjauhaminen ja TURHA kaunistelu ei ole paikallaan. Viestin selkeys
on oleellinen osa asioita. Lisäksi tulee muistaa näyttelypaikan
sijainti. Rohkeus kuuluu myös kuvaan. Silmien avaaminen. Ihmiskunnalla
taitaa olla kiire. Mutta pakko ei ehkä vielä ole luopua elämän lahjasta.
Niin toivon. (korjaa ihmeessä jos olen väärässä)...
Kolme.
Tietenkin voi olla jokin parempi tapa saada nämä elementit esiin. Mutta
keinu. Ihminen ajan osana ja vankina. On se tärkeä juttu. Eikö?
Olet MIELESTÄNI oikeilla jäljillä. Kuten toivottovasti minäkin.
Rippeistä on pidettävä kiinni vaikka sonta yrittää sumentaa näkökentän.
Tieto on tietoa ja kestää tarkastelun ajassa ja paikassa.
Kannan ajautusta mukanani. Eli sitten lisää..
Arvostan, Rakastan ja Kunnioitan.

17. Ihmiskunta

Ihmiskunta.Historian toistuva sykli.Pumppaus.Heiluri.Menneestä ei oteta opiksi. Miksi?Koska näemme siellä häpeällisiä ja negatiivisia asioita. Niitä ainoastaan. Silti historiassa on suurta hyvyyttä. Todella suurta. Jopa julman kaunista.Ajattelun perustana on siis poistaa tapahtumakartalta kaikki se mihin LIITTYY katastrofaalinen kehitys. Silti ennen katastrofia oli käytössä loistavia mekanismeja ja uskomatonta urheutta!Se, että katastrofi tulee.. Se johtuu arvotyhjöstä. Arvotyhjiö pyrkii täyttymään. Kuvaan astuu "Uskonto". Uskonto on suurin erehdys kaikista.Ainakin niin kauan kun se ei perustu logiikkaan.Ennakoimattomassa tilanteessa refleksinomainen käytös on tappavaa!!Ennakoimattomaan tilanteeseen liittyy usein KAUHU. Kauhu kutsuu refleksin. Refleksi kutsuu kuoleman. Monien kuoleman.Toinen sontiainen joka väijyy sinuakin näissä tilanteissa on VIHA. Viha aiheuttaa kuoleman.Ikuisuus on lisääntymistä. Kehitystä.Uskonnon pitää poistaa kauhu ja viha. Voiko logiikka olla uskonto? Voiko realismi olla uskonto? Voiko objektiivisuus olla uskonto? Se avain joka keskeyttää refleksin VIHASSA, SURUSSA ja KAUHUSSA.Poistakaamme em. pyhä kolminaisuus toiminnan motiiveista. Poistakaamme?Kehitys. Ihminen ei ole vielä koskaan kypsynyt kehitykseen.Miten ylittää tämä? Luottamalla kaikkiin? Märittelemällä kaikille tavoite? Pelastamalla pienet kiinalaiset sielut? Juna.Ikuisuus on lisääntymistä.Myös perspektiivin ON PAKKO LAAJETA. Ajattelumalli jossa tuijotetaan pelkkään nykyhetkeen ja sitä seuraavaan muutamaan vuoteen on TYPERYYTTÄ.Hidas kasvu! HIDASTAKAA!!!!! HIDASTAKAA!! SÄÄSTÄKÄÄ!! AJATELKAA!!!PIENENTÄKÄÄ!!! HYÖTYSUHDE!!! TYPERYYS POIS! ENERGIAA ON KAIKKIALLA:
AuringossaKompostissaTuulessaMeressäMassojen liikkeessäHeilunnassaElämässäHiekassaAtomeissaPimeydessäMuuallakin... (<- tämä viimeinenkin on tärkeä, vaikka ei ihan selkeä vielä)Yhteinen projekti (globaali)1) Energian turvaaminen2) Kehityksen turvaaminenIhmisen eliniän maksimaalinen kasvattaminen on täysin tarpeetonta.Genetiikan osalta pitää ymmärtää että osa meistä elää jälkeläisissä ja siten ja vain siten saavutamme aidon ikuisuuden. Joka ei osaa tätä lahjaa arvostaa avatkoon heti silmänsä. TURMIO KOITAA JOS EI PERKELETÄHÄN SAADA NYT ROTIA JA ÄKKIÄ!!! Aikaa ei ole vuottakaan??? Mitä vittua voimme tehdä???'Eipä silti. En usko täydelliseen loppuun. Mutta on se niin sääli.Heilurin kaari laajenee. Jokainen romahdus tulee olemaan toinen toistaan suurempi ja julmempi. Kaikki aloitetaan katumuksen jälkeen alusta. No jäihän antiikistakin jotain käteen. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.Mutta kannattaisiko vielä yrittää? Yrittää oikein kovasti. Sulattakaa jäätyneet säätimet! Antakaa valon paiskoa sonta ulos nurkista. Kuinka saamme tämän sinänsä yksinkertaiseen hölmöyteen perustuvan katastrofin hallintaan. Ketkä kaikki ymmärtävät? PITÄÄ EPÄPOLITISOIDA. KUINKA LAPSI YMMÄRTÄÄ ETTEI POKEMON KORTTI ANNA ONNEA!!! Onnen antaa kehitys, ajatus, HAASTEET!!! Haasteita riittää vaikka TYPERÄ HEILURI PYSÄYTETÄÄN!! RIITTÄÄ!!!! KOKO MAAILMANKAIKKEUDEN ARVOITUS. KUKA SAATANA JARRUTTAA?OIKEAA AJATUSTA. JOULUPUKKI! PERKELEEN PUKKI PAINU HELVETTIIN!!! KUOLE SAATANA KUOLE. Muista ystäväni... mekaniikka on käytössä. Koskaan ei tieto ole liikkunut kuten se nyt tekee. Köyhät ja pienet alueet eivät tietenkään ole 100% kytketyt, mutta siellä ASUVAT heiluttavatkin vähemmän kuin ne viisaat ja SAATANAN ahneet. Anteeksi näiden kusipäistä alkuperää olevien sanojen käyttö. Puhun viitekehyksessä, en kirjan sisällä!!!HIDASTAKAAA!!!!!!!!!Miksi maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä vauhdilla? Yksinkertaista.Reunalla on suuri massa joka imee kaikkea puoleensa. Suurin osa massasta on siis siellä laidoilla. Mikä tämä massa on? (Tämä liittyy nyt niihin em. haasteisiin.. pitäisi saada poru kotikulmalla järjestykseen jasitten siirtyä muiden kysymysten ääreen. Tässä järjestyksessä.)Pax RegulatorPS. Kyllä se listan kerääminen on ainoa keino. Lista yhteistyöstä. Jos joukkoon mahtuu epäilys, poistuu se logiikan tieltä. Näin pitäisi tapahtua. Missä on tapahtunut tämä ohjelmointi ja miksi? Olemmeko sotkeentumassa johonkin mihin ei pitäisi koskea (-> pitääkö kohtalo hyväksyä ilman reaktiota). EI! Yrittänyttä ei laiteta. Pitää suojata! Projekti pitää suojata. Pitää estää hulluus jo alkuvaiheessa. Se vaarallinen ja ahne ja mitäännäkemätön hulluus. Tyhjiö päässä ja sielussa. Haasteita on niin paljon. Ja niin suuret mittasuhteet koko järjestelmän kauneudella. Mutta EI!!! Heilutaan vaan!! HIDASTAKAA NYT HYVÄT IHMISET. Ajattelu lienee avain. Ajattelu jokaisen oikeudeksi ja typerä ja harhaanjohtava hallinta pois!!! Heiluttajat pois!!! Kuinka!!!Tappaminen ei toimi. Se aiheuttaa heiluntaa!! Mitä enemmän energiaa, sen enemmän heiluntaa... HIDASTAKAA. Energiaa pitää säästää!!!PSS. Ajattelepa jos koko ihmiskunta saataisiin pysähtymään viikoksi.Siis kaikki liiketoiminta, kaikki kurjuus, kaikki kiire, kakki pahuus, kaikki tarkoituksettomuus. Sitten ajatuksille annettaisiin valta. Ensin esiteltäisiin Linnunradan lähimaastoja pienimuotoisesti ja vähäeleisesti. Poistettaisiin taakka ihan vain hetkeksi. Annettaisiin aikaa elpyä KAUHUSTA, VIHASTA ja SURUSTA. Ja annettaisiin todellinen mahdollisuus tutkia kaikkia lähellä ja kaukana. Kaikkea sitä mistä emme mitään ymmärrä. Jne.. Nähtäisiin haasteet haasteina ja todellisuus kirkkaana. Aloitettaisiin rationaalinen ongelmien ratkaisu. Kuka mihinkin suuntaan. Meistä on moneksi.PSSS. Jos saisi edes välirauhan. Aikalisän. Aika on ratkaiseva tekijä.Muistiinpanot myös. Selkeät ja yksinkertaiset. Sellaiset, joista poistetaan päällekkäisyys ja harhaanjohtavuus (myös tahaton). Vain näin seuraava osasto pystyy tehokkaasti jatkamaan siitä mihin edellinen osasto jäi. Jääminen pitäisi hyväksyä. Minä olen yrittänyt luoda itselleni aikaa. Tarvitsen aikaa ajatella. Olen sitä saanutkin. Parantamisen varaa on edelleen.
Lisäksi tuli lähetin tuomana pikapostina lisäys:
Voi tietenkin olla niin, että koko kiireen konsepti tässäkin asiassa on virhe. Todennäkisesti näin on. Jos tappiota tulee, niitä tulee. Totuuden kannalta oleellisinta on toimia koko ajan rauhallisesti ja vieläpä ilman huutamista.

18. Saastuttamisen imperialismi

Taas on vallankumouksen aika. Luokkasota ja imperialismi ovat edelleen olemassa. Neuvostoliitto romahti. Öljy on täällä. Ennen vanhaan ihmiset kuolemalla kuolivat, nyt me näivetymme pois. Vihollinen on harmaa. Kemiallista sodankäyntiä I maailmansodan tapaan, mutta hiljaisempaa ja paljon massiivisempi tuho. Lopullinen ratkaisu.
Ne, joilla on varaa olla saastuttamatta omaa maataan, maksavat saastuttamisestaan muualla. Kiina on hyvä paikka saastuttaa. Tuotteet tulevat kotiin aikataulussa. Ihmiset voivat edelleen kuolla massoittain Mao-tyyliin öljytäkseen teollisuuden. Metropolis, Molok, rahaa harvoille. Teljettynä Himalajan ja Gobin autiomaan taa. Kukaan ei saa tietää. He kaikki tuntevat rahan, tietysti.
Kolmepäinen lohikäärme syö kaiken mennessään. USA, Kiina, Venäjä. Venäjä tuskin hengissä toisiin nähden. Mutta Kiina ja Yhdysvallatm, kyllä, hullut kaksoset. Kaikkien täytyy totella, Kiinann ei tarvitse, mutta muiden täytyy. Venäjä selviytyy jotenkin. Kapitalismi on mennyt, industrialismi on mennyt, nyt natsit. Saastuttamistilaa. Ne ottivat pois jopa 80-luvun. Nyt kaikki on vain harmaata. Suoraviivaista sotaa. Hyvä hetki miehittää kuu.
Kumpi voittaa – Kiina vai USA? Jos Kiina tuottaa ja USA kuluttaa, niin Kiina voittaa. Mutta USA on jo Kiinassa ja Kiina on ollut USA:ssa iän kaiken. Siitä tulee fuusio siis – Tyynenvaltameren Kin Kong ilmiö? Yhdistyneet Kiina ja USA? Nyt voit mennä sinne, missä ihmiset ovat yhtä. Ehkä Afrikka selviytyy, koska se on niin pirun köyhä, eikä kiinnosta ketään. Timanttibisnes katoaa jonain päivänä kuitenkin ja sitten se on taas pelkkiä savimajoja.
Osama Bin Laden pullottamassa vettä Sudanissa ja ajattelemassa purkkaa, keittelemässä kasaa vähän räjähteitä ja tuntemassa itsensä eunukiksi, koska tietää,k ettei voi voittaa. Ehkä hän voi voittaa Afrikassa? Hänellä on hyviä ihmisiä ympärillään. Muammar Gaddafi, juutalaiset. He tarvitsevat häntä. Muut eivät välitä paskaakaan. Meistä tulee vain vahvempia, jos hän räjäyttää jotain Keski-Lännessä, ja hän tietää sen, ihmisrukka.
Eurooppa, kuka helvetissä tietää? Osaamme kuluttaa, se on selvää. Ehkä kaikki menee ihan hyvin. Kyllä, mutta uusi maailmanjärjestys. Saasteet ratkaisevat väestöongelman Aasiassa. Sotaa ei enää tarvita, tai ehkä heillä on joitakin. Kiinalla on riittävästä maata, kaiketi myös paikkoja joisa hengittää. Yhden pojan politiikka kasvattaa valittujen öykkäreiden sukupolven, joka on saanut kaiken, ja saa tulevaisuudessakin. Massat, ne kantavat perheen ainoan pojan takaisin kiellettyyn kaupunkiin, The Club of the Sons´. Naapurissa Taiwan on melko terve, mutta hukkuuko jätteeseen?. Se on jokatapauksessa Kiina-Amerikan uuden tien laboratorio.
Mita on tämä puhe uudesta tiestä? Kiinaa ei enää mollata. Ja missä ovat rahat? Anna ne meille. Tarvitsemme ne pelastaaksemme sinut itseltäsi.
Ja venäläiset. Kylmänsä takana kuten aina. Odottavat, että paska iskee tuulilasiin ja homma romahtaa, silloin he ottavat hyödyn tilanteesta ja kukoistavat. Ehkä he ostavat Amerikan. Kiinalais-Amerikkalainen Tsaari. Helvetti. Hän on se valittu.

19. Kaupunkiakupunktio

Ikuisuuden rakennustyömaan kaupunkisuunnitelmien lähtökohtana on oltava akupunktio. On pyrittävä kaupunkikohtaisesti ensin löytämään metodi tunnistaa kaupungissa virtaavat energiat – hyvät ja pahat – ja tähän informaatioon perustuen löytämään kaupunkikudoksesta energiavirtoihin vaikuttavat pisteet, joihin akupunktioneulat pistetään. Tämän jälkeen on ymmärrettävä, mikä on neula. Kun neula on pistetty, rakennustyömaan vastuulla on reagoida vapautettuun, ohjattuun, muutettuun tai pysäytettyyn energiaan kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin, ympäristösuunnittelun, ympäristötaiteen, kirjoitetun agitaation ym. taiteen, tieteen ja humanismin keinoin.
Kaupunkiakupunktuuri edellyttää operaattorilta sotilaallista herkkyyttä ja monessa mielin itsensä tuhoamista. Kaupunkia ei voi ymmärtää omana itsenään eikä orgaanisessa energiahilassa pidä toimia analyyttisesti artikuloiden. On löydettävä poimu fraktaalissa, jossa kaupungin kudos alkaa kuljettaa suunnittelijaa isestään. Kulkeutumisen havainnointi saattaa johdattaa suunnittelijan energiavirtojen tajuamiseen.
Herkkyyden diktatuuri tarkoittaa tässä tilassa todellisen egoistisen minän kirkastumista. Diktaattorin on sumeilematta luotettava omaan herkkyyteensä nähdä todellinen totuus, energiat ja yhtälöt. Hän on sotatilassa kaikkea annettua informaatiota, ulkopuolista kontrollia ja spekulaatiota vastaan. On löydettävä muuttujia, joita ei voi spekuloida valttääkseen kaikkiin muihin arvoihin perustuvan suunnittelun rappeutumista dekoraatioksi. Klassisessa mielessä kaupunki on kova eli kuollut, mutta ihmiset pitävät sen elossa. Ihmisten läsnäolo on kaupungin elämisen rituaali ja prosessi. Kun prosessi pysähtyy, rituaali katkeaa ja kaupunki kuolee. Tämä ei tarkoita välttämättä ihmisten poistumista vaan läsnäolon erkaantumista. Jos kaupunki ei tue ja liikuta inhimillisyyttä, läsnäolo häviää. Näin käy herkästi ympäristöissä, jotka on rakennettu esimerkiksi puhtaasti taloudellisille funktioille ja tietysti lähes aina, kun ympäristön kontrollointi ylittää sattuman mahdollisuuden. Kun valinnan prosessi loppuu, kaupunki tukehtuu. Kaupungin on oltava komposti.

20. Rakkanuden sammattilainen

Puutarhuri oli seissyt matolla valkoiset puuvillaiset talvisota-aikaiset kerrastot päällään ja harjanvarrella sohien lattiaa. Kyseessä oli vaihe, jossa seitsemän veljestä haravoivat Tuonelan koskesta Kekkosen päätä viedäkseen sen Sinuhe Egyptiläiselle porattavaksi. Sinuhe oli istunut iglussa aivoperuukki päässään.
Ja entäs kenraali sitten? Täysi sika. Oli baarissa yrittänyt virtsata istuvan kiistäjän niskaan kauluksesta sisään ja kertonut hänelle, että peilimies rakasti häntä ja että puutarhuri rakasti häntä ja että hän itsekin siitä syystä rakastaisi häntä. ”Minä olen rakkauden ekspertti: rakkauden sammattilainen.” Sitten he olivat tapelleet ja kenraali oli kaatanut häkeltyneessä baarissa kirjahyllyn omalle päälleen, tahallaan, ja nauranut kuin mielipuoli hyllyn alla: ”Rakkauden sammattilainen, na na naa, mikä mies!” Tai jotain sinne päin.
Runoilija oli tarkka siitä, ettei matkustajaa saanut liikaa häiritä. Hänen pitäisi antaa kasvaa omalla ajallaan. ”Matkustaja voi kirjoittaa raamatun uudelleen. Hän voi kirjoittaa evankeliumin Jeesuksen mukaan.”

21. Jälleensyntymättömyys

”He sokaisevat sinut, mutta sinä et loista ilman heitä. Sinussa he näkevät oman loistonsa. Kun näet kasvosi kuussa järvessä, hyppää sinne. Pinnan alla kommunikoidaan laulamalla. Rakennusmiehet on tuomittu telineilleen.”
”Ihmisen on oltava komposti.” Hyvästeli peilimies. ”Ihmisräme. Puutarhurilta tulet oppimaan, että hyvin hoidettu ruohikko on luonnon irvikuva, keskitysleiri. Kun taas räme, suo ja viidakko...no niin...mitä enemmän kuolemaa, sitä enemmän elämää. Kaikkien teidän täytyy kuolla ainakin vähän pystyäksenne syntyä uudelleen, enkä nyt puhu jälleensyntymisestä.”

22. Resonointi

He riisuutuivat ja menivät vuoteeseen niinkuin mies ja nainen. Matkustaja nukkui puutarhurin karvaisen rinnan päällä ja puutarhuri valvoi hämmästyneenä ja näki aina sinisen valtameren horisontin, kun sulki silmänsä. Puutarhuri oli täynnä onnea. Kellojen kilkatus oli vaiennut ja ulkoa kuului kirkasta lintujen viserrystä. Lintujen laulu meni suoraan puutarhurin luihin ja hän tunsi tärisevänsä niiden laulun mukana. Hän tunsi myöskin, kuinka matkustaja tärisi hänen tärinänsä tahdissa, tai että he kumpikin tärisivät yhtenä lintujen laulun pakottamana. Puutarhuri tunsi resonoivansa ja ennen kaikkea hän tunsi resonoivansa yhdessä toisen ihmisen kanssa. Puutarhuri olisi halunnut kysyä matkustajalta, tuntisiko tämä varmasti samoin, mutta pelkäsi silloin resonoinnin loppuvan. Sitten hän nukkui sikeästi.

23. Muu kaikki

Muu kaikki toisaalta: tuoksua, muotoa, väriä.
Muu kaikki toisaalta: sotaa, kunniaa, häpeää.
”Silkkitie on runoilijoiden keksimä valhe.” Totesi seppä ja tuijotti pölyävää aroa. Tie oli loppunut kaksi päivää sitten Kazakstanin pohjoisosissa ja siitä eteenpäin oli ryömitty parikymmentä kilometriä tunnissa. Taikuri oli temppuillut enduromoottoripyörällään onnensa kukkuloilla, mutta onneksi loukannut jalkansa ja rauhoittunut. Nyt pyörä oli pistetty pakettiautoon vähän lepäämään ja taikuri siteerasi ääneen rakkauden mestareiden kuolemattomia lausahduksia.
Taikuri makaili autossa verkkareissaan, sepällä oli farkut ja iänikuinen sininen Camaro t-paita. Kiistäjä puolestaan oli pukeutunut kuin olisi vihille menossa. Hänellä oli mustat suorat housut, siistit mustat kengät ja musta poolopaita, jonka kauluksen ympärillä oli papin lipereitä muistuttava pitsinen kaulakoru, jonka joku korutaiteilija oli kiistäjälle antanut. Kun korua katsoi lähemmin, oli huomattavissa, että se koostui yhteen kudotuista pienistä pitsisistä alushousuista.

24. Vuohi ja hullu

Yksi vuohi oli haavoittunut sirpaleesta ja päätin ampua sen pois kärsimyksen maailmasta. Yksi marssimiehistä varoitti ampumasta seinän viereen, jolloin ymmärsin, että seinän sirpaleet olisivat pahasta ja ammuin vuohen oviaukkoon. Minua hämmästytti se rävähdyksenomainen nopeus, jolla elämä välähti pois vuohen ruumiista, joka tipahti oven kynnykselle, kuin olisi tippunut kilometrien korkeudesta. Siinä ruumista erkaantumisessa oli niin voimakas energia, etten keksi verrata sitä muuhun kuin atomipommiin.
Mielisairaita ei oltu evakuoitu kaupunkilaisten mukaan, vaan he kävelivät kaduilla. Yksi tuli minultakin kysymään tietä pankkiin. Sanoin, etten tiennyt. Hullu oli kuitenkin lähellä oikeaa, pankki oli aivan vastapäätä tietä ja pian tulivat sinne omat jonkin sortin internet –miehet keinottelemaan vihollisen tilien siirtoa omalle puolelle. Sotapoliisit eristivät alueen ja lähdin paikalta. Näin kuitenkin, kuinka hullu pääsi muina miehinä pankkiin.

25. Slummi

Maidon lisäksi intialaiset tarvitsivat kakkaa syödäkseen. Puhvelin lanta oli pää energian lähde, jota käytettiin ruoan valmistuksessa. Valtavista navetoista lanta työnnettiin jokiuomaan, jossa siihen sekoitettiin sopiva määrä olkia ja josta puhvelinhoitajien vaimot keräsivät sen sopivan kosteana lantakakkujen valmistukseen. Puhvelit söivät suuren osan kaupungin tuottamasta orgaanisesta jätteestä. Paperia ne eivät alunneet syödä, siksi tarvittiin muutama vuohi. Koirat taas söivät sen vähän, mitä lihaa oli ehkä syöty – luut ja nahankappaleet ja siat sitten sen, mitä koirat eivät saaneet alas. Näin ollen olikin selvää, että sika oli saastainen eläin. Näin oli eletty aina.
Puhvelitalous toimi hyvin kaupungin kanssa, eikä puhvelinhoitajien asumista voinut vielä slummiksi kutsua. Sitten kaupunki muuttui, eikä kaikki jäte ollutkaan enää orgaanista. Edes siat eivät syöneet muovista leijaa tai säilyketölkkiä. Entiseen tapaan kaikki jäte kuitenkin kuljetettiin jokivarteen, jonne alkoi syntyä pieniä tehtaita jätteen kierrätykseen. Ihminen söi mitä jätettä vain.

26. Puutarhurin tanssi

”Kaupunki on kuollut: eläköön komposti!” Puutarhuri esitti Khrisnaconscious Centerin huoneessaan lattialla kummallista apinatanssia sängyllä makaavalle matkustajalle. Hänellä oli törkeät Intiasta ostetut siniset uimahousut, joissa oli valkoisia palloja, punaiset polvisukat, sekä halvalla hankitut kaiketi naisten valkoiset Chanel –aurinkolasit. Matkustajalla oli mennyt vatsa sekaisin slummista ja intialaisesta ruoasta ja niin oli puutarhurillakin. Hän oli vain niin tohkeissaan slummisuunnitelmastaan, ettei huomannut, kuinka hänen siinä vääntelehtiessään vetinen uloste tursui uimahousujen lahkeista reisille matkustjan tuijottaessa irvokasta näkyä järkyttyneenä. Puutarhurin tanssi oli mennyt pilalle. Oli suihkun ja unen aika.

27. Ihmisääni

Siellä avaruudessa kuului paljon muitakin ääniä – sodan ääniä ja historian ääniä ja niiden takana rakentamisen ääntä. Aina hengähtäessäni kuulin luonnon ääniä. Märkää läähätystä sademetsistä. Ilmassa raahaantumisestakin lähti ääni, jota en osaa kuvailla. Ikäänkuin jäätymisen ääni tai ääni siitä, kun pinta muodostuu. Ritinää, mutta jotenkin kumimaista. Tunsin selvästi tuon pinnan ja värähdykset siinä, kun normaalit ihmiset liikkuivat ja puhuivat.
Hikoilin, niinkuin unessa nyt vain voi hikoilla ja karmelianpunainen ihmisääni voimistui. Tajusin, että kaikki minun unohdetut pahantekoni ja kärsimykseni kaikuivat vapauttavasti takaisin ihmisäänenä karmelianpunaisesta hahmosta. En voinut itkeä, muutoin olisin voinut tippua. Piti keskittyä. Ihmisääni antoi minulle suunnattomasti voimia ja sen avulla hän onnistuin tuosta avaruuden ylityksestä ja rojahdin sisään yhteen slummin taloista.
Heti sinne päästyäni alkoi talo palaa. Myös koko muu slummi oli tulessa. Tulen kasvavan rätinän seassa erottui vertahyytävän lopullisen keskustelun ääni. Siinä puhuin minä itse rauhallisesti ihmisäänen kanssa.
Kaikki ihmiset, jotka olin elämäni aikana tuntenut, kuulivat tämän keskustelun.

24. Ooppiumperäpuikko

”Luuletko, että Venetsiasta saa ooppiumperäpuikkoja peräpukamavaivoihin?” Futuristi katsoi kenraaliin ja pyrki arvioimaan, voisiko kiistäjän väite pitää paikkaansa siitä, että kenraali olisi ominut kiistäjän tieltä ampumat teeret omina ampumikseen. Kenraali oli hieman hämillään kysymyksestä, mutta ilmoitti kuitenkin arvelevansa kaikenlaisen ooppiumin käytön olevan Italiassa laitonta.
”Entäpä, jos lentäisin New Yorkiin ja sieltä edelleen Havaijille, jossa menisin amerikkalaisen yksityislääkärin pakeille, jolle ilmoittaisin, että peräpukamani ovat ärtyneet pitkän lennon seurauksena ja että haluaisin ooppiumperäpuikkoja matkavakuutukseni piikkiin. Saisinko silloin ooppiumperäpuikkoja ja maksaisiko matkavakuutus tämän?”
Futuristi muisti, kuinka kiistäjä oli sanonut, että viimeistään, kun kenraali puhdistaisi lintuja kotonaan, huomaisi hän, että metsäkanan sydämeen olisi pysähtynyt kiistäjän raskas hauli. Tällöin hän odotti kenraalin soittavan ja tunnustavan erheensä, mutta näin ei ollut käynyt. Kenraali yritti pysyä mukana peräpukamajutussa, jonka aavisti käyvän hieman monimutkaiseksi. Hän päätti myöntyä skenaarioon siitä, että Amerikasta voisi ooppiumia todellakin saada.
Futuristi innostui: ”Jos siis jäisin Italiassa kiinni ooppiumperäpuikkojen ostamisesta matkavakuutuksen piikkiin, niin joutuisinko vankilaan vakuutuspetoksesta ja lähetettäisiinkö minut kotimaahan kärsimään tuomiotani?” Futuristi hiveli parransänkeään ja myhäili tyytyväisenä. Suunnitelma oli aukoton. Kenraali oli tosin onnistunut ampumaan ukko-metson, kuningasriistaa ja tämäkö oli kiistäjän todellinen vaiva?
”Ja jos joutuisin kotimaahan kärsimään tuomiotani vakuutuspetoksesta, ja viranomaiset ottaisivat minulta vankilaan pistäessään pois passini, niin havaitsisivatko he, että minulla on myös toinen toisen valtion passi, jota en juuri koskaan käytä? (futuristi oli kaksoiskansalainen) Ja kun pääsisin vankilasta lomalle hyvän käytöksen takia, niin voisinko silti lentää sillä toisella passillani Umbrian jazzviikoille nauttimaan ooppium –peräpuikoistani?”

25. Kaupunkihoroskoopit

Oinas
HONG KONG
Olet vaikean päätöksen edessä, mutta suuntasi on oikea.
Härkä
WASHINGTON
Ajattelet kaikenlaisia asioita. Varo salattua totuutta.
Kaksoset
ISTANBUL
Hyvät asiat ovat tulossa jos avaat silmäsi varjojen yli.
Rapu
LONTOO
Monet asiat on tehty moneen kertaan eikä tuoreutta enää ole. Varo nopeita päätöksiä.
Leijona
KAIRO
Haluat puhdistaa väärinkäsityksen, mutta sinun täytyy ottaa aloite.
Neitsyt
KALKUTTA
Tiedät yhden asian paremmin kuin muut. Iloitse siitä.
Vaaka
SHANGHAI
Osaat tehdä asioita oikein. Älä anna kenenkään kyseenalaistaa tätä.
Skorpioni
NEW YORK
Monta asiaa on hautumassa. Ne päättyvät hyvin.
Jousimies
BARCELONA
Etsit läheisyyttä ja tulet saavuttamaan sen, mutta kivun kanssa.
Kauris
KAPKAUPUNKI
Uneksit paljon. Sinun pitäisi kulkea sitä tietä.
Vesimies
SYDNEY
Näet yhden asian, jota et halua nähdä. Lähesty sitä rauhallisesti.
Kalat
SAO PAOLO
Elämässä on paljon tunteita. Älä ala unohtaa niitä.

26. Usva

Istuin yksin vuoren huipulla, tai oikeastaan korkeimmalla kohtaa vuorenharjannetta. Sakea usva alkoi nousta laaksosta ja kävi aina vain tiheämmäksi. Sumu nousi rintakehäni korkeudelle niin, että minusta näkyi vain yläruumis ja koko muu maailma katosi maidonvalkeaan sumuvaippaan. Valkoinen, elävä pöytä ja kaikki pysähtyi. Sota pysähtyi, tankit eivät pystyneet tähtäämään sumun takia. Istuin siinä hiljaa hetken, kokosin kamani ja käveli alas usvaan.

27. Pinta

Vettä oli joka puolella ja vedessä pinta. Jotain pinnan alla. Maailman suurimmat eläimet keskustelivat siellä laulamalla. Kenraalia häiritsi se, että syvälle toisen ihmisen silmiin, sielun peiliin katsoessaan hän näki siellä vain oman kuvansa tuijottamassa. ”Sielu on runoilijoiden keksimä valhe”, oli seppäkin sanonut.
Kuu ilmaantui pastan loppupuolella kujan päätyyn ja peilimies herätti futuristin. Näky oli maaginen: kuun hopenavalkoinen valo ikäänkuin valui vanhoja seiniä pitkin alas kujalle ja siitä kanavaan. Peilimies ja futuristi tuijottivat kuuta hiljaa. ”Mitä kuussa lukee?” Peilimies kysy hiljaa futuristilta ja he kumpikin hymyilivät.

28. Laiva autiomaassa

Kumpareen päällä hymy kuitenkin hyytyi ja taikuri pysäytti ajokkinsa. Edessä keskellä hiekka-autiomaata seisoi ruosteinen laiva, jonka taakse punainen aurinko oli juuri laskemassa. Taikuri tiesi olevansa erikoiskokeensa maalissa. Tämä olisi norsujen hautausmaa, ikuinen lapsuus. Hän muisti hajun lapsuutensa kotikylän rautatiepenkan hiilipölyisestä ruohosta ja sunnuntaiset Tarzan –uusinnat. Taikuri sytytti tupakan ja sanoi, että pakko ihmisen on jossain olla.

28. Aika

Ikuisuuteen. Ikuisuus. Jos ei ole alkuräjähdystä, on vain ikuisuus. Tekisi mieltää asia jotenkin niin, että ihminen on ajan vanki, mutta aika on vainihmistä varten. Tai sitä järjestelmän aliosaa varten, jossa ihminenkinon. Näin neutraalimmin ilmaistuna. Aika on kapseli. Ajasta ikuisuuteen...Herää kysymys: Voiko kapselin rikkoa (ilman tuhoisia seuraamuksia)?,Kannattaako tätä edes yrittää ja jos niin miksi?, Tekeekö joku tämän?,Miksi joku haluaa tehdä tämän?
Jos Zen –puutarha pyrkii luonnon elementtien väliseen harmoniaan, tasapainoon ihmisluonnon ja universumin välille, ei kaupungilla ole tähän aikaa. Ja ajasta on kyse. Oikeuttaakseen olemassaolonsa moderni ihminen on kehittänyt luonnottoman ajan ja keksinyt stressin. Ajan ja rahan stressiin kuoleminen on tappio – konkurssi, tähän perustuu rahatalous.” Futuristi oli hyvin pettynyt kommunismiin ja eli jatkuvassa täyteen anarkiaan sortumisen pelossa.
Aika ei ole rahaa. Ajan kapseli on monitasoinen. Se estää meitä tulkitsemasta lähiympäristön tapahtumia (aika-akselilla). Tulkintamme on usein aikasidonnainen. Tietomme on aikasidonnaista. Kuitenkin tarkkailemalla etäällä olevia kohteita, vastaanotamme historiallista dataa. Joskus erittäin vanhaakin. Tämä on mielenkiintoista. Voiko kauas katsomallanähdä jotain joka kertoo omasta historiastamme?
Aika on mielenkiintoinen suodin. Suojajärjestelmä? Datafiltteri. Aika poistuu -> liikaa dataa. Jos tämä pitää paikkaansa, nostamalla kapasiteettia ajan suoja katoaa itsestään. Luonnolla ON omat suojajärjestelmät. Siksi olemme. Aika kuuluu ehdottomasti niihin. Mikä on ajan opetus?Big Bang... Se kuulostaa yhtä typerältä kuin maapallon litteys taiauringon kierto maan ympäri. Jenkkien horinoita. Saatana. Epävakaus.Paranoia. Pitää olla uhkakuva, jotta voi perustella toimensa. Voikouhkakuvan ottaa pois ja asettaa sen tilalle vain yksinkertaisestitavoitteen?Alkupiste - loppupiste. Ikuinen paskanjauhaminen pisteestä. Hirveääsontaa. Reiästä jauhaminen on hedelmällisempää. Putkesta vielä parempi.Kaaret ja syklit. Spiders and flies.

29. Apinan keppi

”Kenraalilla on miekka (malli jostain 1100 luvulta). Ei rystysuojaa.Suora. Suorassa miekassa on tietenkin ajatuksena tuo "kaksiteräisyys". Käyräsapeli. Paljon viisaampi laite (Turkit, Tataarit ja Mongoolit.Noudattaa silti täsmällistä yksinkertaisuuden kaavaa). Suora miekka onapinan keppi. (kepillä ei pääse helposti esteen taakse. paitsi jos se onkäyrä...) Mainitsit taannoin suufit. Hekin olivat salajaimystöä. Salaaminen onainakin hyvä markkinointikeino. Ja tietenkin kontrolloitu tiedonhallintaon myös hallintakeino. Näiden kombinaatio on erittäin tehokasyhdistelmä.” Futuristi katseli peilimiestä, joka ei enää reagoinut.

30. Lasipuutarha

Istuin yksin keinussa ja katselin puutarhaa. Murskattu lasi oli siloiteltu tasaiseksi matoksi, jolla suuret lasiset kivet lepäsivät. Kivet olivat samanaikaisesti raskaita ja aineettomia. Valo tuli kiven läpi, mutta joutui myös kiven vangiksi, kiven sisään ja vaihtoi väriä. Ikkunoista tulviva aurinko läikehteli kivien sisällä ja niillä oli jokaisella erivärinen varjo ja varjon sisällä heijasteli liekki. Pian silmäni eivät enää jaksaneet tarkentaa lasimurskan kimmellykseen, vaan säihkeestä tuli yhtenäinen tarkentamaton valotaso, jonka päälle nuo suuret kivet nousivat leijumaan. Tunsin sieluni liikkuvan rintakehässäni. Eikä välttämättä vain yhden sielun. Keinuin aivan hiljaa ja leijuin kivien seassa.

29. Noita

Kun tietäjä oli tullut huoneeseen oli hän aistinut noidan välittömästi – tämä nimittäin särisi. Särinä oli hieno asia ja noidan särinä oli hyvin voimakas ja puhdas. Tietäjä oli varma siitä, että noita särisi juuri hänen takiaan tai ainakin siten, että vain hän tuntisi tuon särinän. Muutaman kerran ennen juttusille menoaan oli tietäjä pyörähtänyt noidan lähettyvillä tunteilemassa, kuinka särinä vahvistuisi – ja vahvistuihan se. Noita olisi todennäköisesti täynnä tietoa – räjähtämäisillään. Siksi noidan piti olla niin lihava.
Sirius-papille oli käynyt toisin: hän oli jäänyt koukkuun addikteihin. Erilaisilla verukkeilla AA-kerhoon soluttauduttuaan ja näiden veljiensä papiksi ryhdyttyään hän oli tullut riippuvaiseksi AA-kerhosta. Yhä uudelleen joutui hän julistamaan olevansa narkomaani ja alkoholisti ja mitä muuta vain saadakseen siunauksen olla mukana rituaalissa – seremoniassa, jonka hän itse sitten ruoski huippuunsa ja siellä huipulla näyttäytyi hän itse: faarao – ikuisuuden kauppamies. Mitä useamman ihmisen tukihenkiö eli pappi hän sai olla, sitä parempi. Ja jos ihmisillä meni huonosti: hyvä - silloin puhelin soi ja sirius-lemurialainen viisaus sai turskahtaa eetteriin.

30. Poika

Noita oli tuonut näyttelyyn mukaan poikansa ja tämä poika oli hyvin erikoinen. Hän oli täysin avoin, niin avoin, että oli sulkeutunut itseensä mutta rekisteröi kaiken ympärillään. Poika oli yllättynyt nähtyään tietäjän ja ylpeä, että tietäjä ymmärsi rakastaa hänen äitiään ja tämän kaiken hän informoi noitaäidilleen ilman sanoja. Äidilleen, jolle muun maailman hulluna pitämän poikansa viestit olivat absoluuttisia totuuksia.
”Hän juttelee puille”, siriuslaisten pappi koetti selittää huomatessaan tietäjän tarkkailevan noidan poikaa. ”Minä kysyin häneltä, että miten puiden kanssa voi keskustella, minkälaista on puiden kieli?” Sirius- pappi nauroi hulluhkoa nauruaan. ”Hän vastasi, että puiden kieli on helpompaa kuin ihmisten kieli...tavallaanhan tämä on ymmärrettävää...helpompaa, kuin ihmisten kieli!” Pappi nauroi, kun taas tietäjä totesi vakavana: ”Vai niin.”
Sitten pappi koetti selittää, ettei pojalla ollut minkäänlaista aikakäsitystä ja ettei hän tietänyt mikä on talvi ja mikä on kevät. Tätä tietäjä ei enää viitsinyt ajatella. Hänelle riitti, että mies puhui puille. Asiallista touhua, kunnioitettava mies.

31. Idän pyssymiehet

Käräjät, laki,
lakimiehet, kuulemiset,
syyllinen,
vangitaan.
Saattue, kytät,
kalterit, lukot,
vankila, osasto,
kiinni,
ruumiini on betonisessa laatikossa.
Jengit, ruiskut,
idän pyssymiehet,
pyssymiehet läntisistä kaupunginosista.
Ryöstäjät, tappajat,
salakuljettajat, välittäjät,
ongelmat, ärsykkeet,
toivekuplat,
äideille ja lapsille.
Huumeet, spiidi,
krak, pilvi,
se tulee järjestelmältä,
vihan siemen.
Tappaminen, tappeleminen,
hakkaaminen, puukottaminen,
tekopyhän käärmeen pisto,
hyvä jumala, sinä näet tämän sonnan,
mutta et valaistu.
Kantelijat, rotat,
työmiehet, kasvit,
torpeedot, tankit,
onko tietoo?,
ei kiitos.
Varkaat, murtomiehet,
kaapparit, kiristäjät,
rakastajat, vihaajat,
järjestelmä on lohduton.
Tuberkuloosi, HIV,
AIDS, kaikki sukupuolitaudit.
Vartijat, business,
lahjus, ahneus,
rahalla saa,
kaikki muu on merkityksetöntä,
hei,
missä ovat huorat.
Hintit, imurit,
perverssit, panijat,
järjestelmällä on runsaasti luurankoja kaapeissaan.
Näen pimeän ja näen,
kuulen hiljaisuuden ja kuulen,
näen elottomuuden ja elän,
ei jumalaa ja uskon...

32. Eksynyt rallikuski

Tietäjä vaipui uneen ja unessa hän ajoi ralliautolla hirmuista vauhtia hiekkatiellä synkässä korvessa ja kartturina oli kiistäjä. Unen alussa kiistäjä hoiti hommansa hämmästyttävän hyvin ja tietäjä epäili johtavansa rallia. Sitten kiistäjä alkoi tehdä virheitä, he eksyivät ja lopulta ajoivat kokonaan ulos kartalta. Tietäjä keskusteli tilanteesta radiopuhelimitse kypärämikrofonillaan tallin kanssa, mutta hekään eivät saaneet selville, minne kiistäjä oli tietäjän harhaanjohtanut.
Autosta loppui bensa, tietäjä ja kiistäjä jatkoivat matkaa kävellen. Ajohaalarissa oli tukala lampsia hiekkatiellä ja aina tuon tuosta tietäjä jutteli kypärälleen, jota raahasi mukana hamletin tapaan, kunnes siitäkin loppui patterit. Tietäjä heitti kypärän kuusen juureen ja päätti oikaista metsän poikki. Kiistäjä tuli vähän matkan päässä perässä ja itki. Tietäjä ei antanut armoa vaan aurasi pultilla latua sankassa kuusikossa.
Vastaan tuli pelto, jonka keskellä maamies ajoi töissään traktoria. Pelto pölysi. Traktorin nähdessään kiistäjä repi ajohaalarin yltään ja juoksi alasti pellolle. Tietäjä jähmettyi paikoilleen ja näki, kuinka kiistäjä vilisti keskelle peltoa, juoksi traktorin kiinni, kiipesi sen traktorin kyytiin ja katsoi rakastuneena nelikymppistä maanviljelijää. Heidän katseessaan oli rakkauden totaalisuus ja kiistäjä käpertyi maanviljelijän syliin. Hänen pakaransa olivat kananlihalla kylmästä penkistä ja tärisivät viehkeästi traktorin tyhjäkäynnin tahtiin. Kone puksutti valtaisaa tahdonvoimaa ja kynti saviseen peltoon vanan, kun kiistäjä vietiin miehelään. Tietäjä oli jäänyt yksin pellon laitaan ajohaalarissaan.
Hän tajusi olevansa unessa ja jatkoi siis matkaa. Metsässä haalari alkoi repeillä pahanpäiväisesti ja hän tunsi voimiensa ehtyvän. Sitten puitten välissä vilahti hahmo ja puussa näkyi roikkumassa auton takavalo. Kauempana näkyi liikennemerkki muurahaiskeossa ja kallioon oli vedetty keltaista viivaa. Hongikossa pyristeli tutunoloisia hahmoja, kuin joulun ja rasvamontun luota. Kiiltävän ja osin ruostuneen autonromun tiheyden lisääntyessä palasivat vastaavasti myös tietäjän voimat. Rallimetsä oli täynnä nopeuden symboliikkaa, jopa sammaleen alta löytyi purkkaa. Viimein tietäjä kiipesi ruoto voimasta säkenöiden kallion laelle ja katsoi otsa loistaen alas laaksoon, jossa hänen tulemistaan tiedettiinkin jo odottaa.
Aarniometsän laaksossa oli värikkäistä autonromuista rakennettu villin lännen kylä, joulukatu takavilkuista, jonka varrella oli mekaanikkoja, show-tyttöjä, viski –lanseerajaisia ja jolla parveilivat toimittajat ja fanit. Joukko ajohaalarin kappaleisiin, turkiksiin ja auton mittareihin sonnustautuneita heimolaisia seisoi kylän edessä kurkiaura -muodostelmassa ja hymisi yhteen ääneen tietäjän tulon kunniaa. Kollektiivinen hyrinä resonoi lukuisissa rinnoissa ja koko laakso heräsi muhkeaan murinaan, joka yhä voimistui sen kallioreunoilta kaikuen ja näin tuo kalevalainen moottori heräsi henkiin: tietäjä oli tullut eksyneiden rallikuskien laaksoon.

33. Pöytä

Katsoin autiomaassa nukkuvia miehiä ja tunsin, että näin on ollut aina. Pari äijää nukkuu nuotion lämmössä. Siinä ikuisuus. Olin hymyillä, mutten sitten hymyillytkään. Muistin miten myös on aina ollut: pari ukkoa istuu aseineen pöydän ääressä. Siinä istuivat minä, narkomaani lääkintämies ja kenraali, joka oli lähdössä sodasta takaisin kotiin. Seinää vasten nojasi koristeena viikate ja naulassa roikkui kaasunaamaripussi. Pöytä oli koruton, jonkun maalaisen käsin puusta tekemä. Lääkintämies oli sanonut, että hän on istunut tämän pöydän ääressä jo viisi vuotta ja että viiden vuoden kuluttua löytäisimme itsemme tämän pöydän äärestä edelleen. ”Olen istunut tällä paikalla tuhansia vuosia” , vastasin, ”ehkä kauemminkin.”

34. Tankki

Näin kiikareillani liekin ja savun panssarivaunun kanuunan suujarrun edessä ja kuinka koko teräshiviö heilahti laukauksen voimasta niin että telat pöllähtivät. Käänsin kiikarini tankin piipun osoittamaan suuntaan ja näin suurin piirteen yhtä aikaa, kun tankin laukauksen ääni kantautui korviini, kuinka kranaatti räjähti keskellä laaksossa marssivien miesten massaa, joka lakosi räjähdyksen keskipisteen ympärillä pyöreinä aaltoina. Sitten osui kranaatti taaempana marssivien joukkoon ja vielä kolmas, joka meni hieman yli ja vuoren rinteeseen. Kun helvetti oli valmis, hirviö peruutti pois.
Käskystä laskeuduimme alas laaksoon ja siellä marssineen kolonnan kärkeen suojaamaan tien suuntaan. Oli rankkasade. Kukkulalta ampunut tankki oli myöskin laskeutunut alas laaksoon ja lymysi jossain tien suunnassa olevan kylän rakenteissa. Sen kuultiin liikkuvan siellä. Tuota tankkia pelättiin ja marssihalut olivat muutoinkin siltä päivältä ehtyneet.
Koska oli kova sade ja tässä asemassa viivyttäisiin varmasti yön yli, käskin miehiä valmistamaan tilapäissuojia lepoa varten. Tiellä pysyi muutama ukko sinkoineen, muut saisivat levätä. Oli synkällä tavalla onni, että tankki oli osunut marssivaan kolonnaan niin hyvin - koko maasto oli täynnä haavoittuneitten kuljettamiseen käytettyjä paareja, joista miehet alkoivat kyhätä sateensuojia itselleen. Paarit olivat verisiä ja visvaisia, mutta miehet niin väsyneitä, etteivät välittäneet. Katselin hiljaa, kuinka mieheni kiinnittivät paareja puitten väliin mutaisesta maasta korotetuiksi nukkuma-alustoiksi ja toisia paareja siihen päälle sateensuojaksi.
Pitää muistaa. Pitää unohtaa unohtaminen. Pitää olla kiltti.

35. Le Clemenceau

Säätäjä oli tarkkaillut Le Clemenceaun liikkeitä Välimerellä ja kuinka se oli käännytetty Kreikasta ja jostain Pohjois-Afrikkalaisestakin valtiosta. Kukaan ei huolinut vanhaa sotaratsua romutettavaksi ja vähäksi aikaa se oli kadonnut säätäjänkin skannereista, kunnes perusseuranta Suezin kanavalla tuotti tulosta – Le Clemenceauta oltiin muiluttamassa kohti Intian Valtamerta. Sotalaiva oli täynnä asbestia, lyijymaaleja, PCB:tä ja muuta ongelmajätettä. Sen romuttaminen kehittyneemmässä maailmassa olisi tullut liian kalliiksi ja olikin järkevintä salakuljettaa koko romu Intiaan, Pakistaniin tai Bangladeshiin, jossa paikalliset repisivät sen palasiksi lähes paljain käsin ja asbestista oltaisiin vain kiitollisia.
Matkustaja oli jo puoliksi unessa ja puutarhurin tilitys länsimaiden saasteimperialismista, muslimien pyhästä kuukaudesta ja hindujen yleisriistosta sekoittuivat tanakaksi puuroksi herkässä mielessä, ja kaikkea tuota ei millään tuossa kolisevassa junassa olisi viitsinyt alkaa viipaloida. Silti hän oli oppinut jo tunnustamaan rakkautensa puutarhuriin ja tunsi, että tämä olisi halunnut ympäristötuhinansa takaa viettää romanttisen hetken matkakumppaninsa kanssa. Junan intimiteetti ei kuitenkaan ollut aukoton, eikä ulosteen haju kaikista mairein.
Oli kuitenkin hankittava lentotukialus. Puutarhuri soitti säätäjälle yleisestä puhelimesta ja raportoi lyhyesti tilanteen. ”Ilmoitatko eteenpäin runoilijalle.”
Säätäjä oli hiljaa puhelimen toisessa päässä. Sitten kuului pientä rapinaa ja piippaus jostain laitteesta. Säätäjän ääni oli vakava: ”Runoilija on jo Intiassa.”

36. Jääspiidvei

Tekniset tiedot:
500cc60 hppolttoaine: metanolivoitelu: läpivoitelu (ajetaan kahdeksan kierrosta, sitten uudet öljyt)vaihteet: 2jarrut: eivaihdin oikealla puolen (ei voi olla vasemmalla…ei mahdu pyörän ja jään väliin kantattaessa)
0 – 80 km/h, noin 1,5 sekuntia
maximi nopeus säädöistä riippuen 130 – 140 km/h
rata: 400m ovaali / ajetaan vastapäivään (yhdessä lähdössä ajetaan neljä kierrosta)
piikit: 28mm
pyörässä ns. jäykkä perä. ymmärrät…
lähdössä A) paino eteen B) hana AUKI C) luistata kytkin (jos missään vaiheessa tapahtuu virhe tai ”sääliminen” lopputulos on yleensä huono)

37. Kuva

Kuva, joka on lähtöisin sinusta ei ole sinä. Peili. Silmäteräsi fotonisiirtyy heijastimeen, törmää atomiin josta vapautuu fotoni jonka aistit.Tämä ei ole sinun fotonisi. Välttämättä. Katsomalla peiliin omaksut osanjostain toisesta? Peilin muisti on lyhyt? Ikuisuus on lyhyt. Ikuisuus eiole "pitkä".
Fotonikin on osa ikuisuutta. Sanansaattaja. Kaikkeuden luottohippu. Vielä ne etsivät sitä toista hippua? Kun löytävät, kertovatko? Löysivät. Tietopankkilaiset.
Taitaa olla niin, että ilman massaa ei ole energiaa... Joku ei heti nähnyt tätä? Onko niin, että on pieniä asioita joiden välinen vuorovaikutussuhde on mahdollinen, vaikka välimatka olisi askelissasi tavaton. Kuin kaksoset. Pienet kaksoset. Toinen tuolla ja toinen toisaalla.
Voittaja käyttää hyötykertoimia niin, ettei aiheuta tappioita. Ainoastaan voittoa. Tämä on absoluuttinen voitto. Optimiin tiedolla. Aika ei merkitse mitään. Heille. Illuusio turvasta. Kakka puntissa on kakka puntissa. Ei tarvitse suurempaa logiikkaa. Ratkaisukin on helppo: pesu.
Shakki on ala-arvoinen ajanviete. Go on haastavampi, mutta ensuosittele kumpaakaan. Kokemuksesta opittu viisaus on lähimpänä sitämitä tarvitset. Todellinen analgoinen takaisinkytkentä. Mieletön määrämuuttujia. Ratkaisu välittömästi! Ihmisaivon salaisuus! Tähän liittyykyky SOVELTAA!!!
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kone voisi olla myös analoginen. Kone ja ihminen. Kummatkin todellisuudessa analogisia. Ihminen soveltaa koneessa digitaalisuutta koska ei hallitse analoogisuutta. Tällä on toinenkin nimi: kyvyttömyys.
Edes kvanttikone ei piekse totalitääristä analogiajärjestelmää. Jos käsitellään tietoa rajattomalla tarkkuudella rajattomassa määrin. Eikö tällöin ole parempilätheä jostain muusta kuin 1 ja 0 asetelmasta? Esimerkki analogisestakommunikaatiosta: välillämme on naru joka on sidottu kummankinetusormeen. Minä vedän narusta, sinun sormesi seuraa. Äärettömällätarkkuudella. Noin teoriassa. Mitään ei voi keksiä. Kaikki on soveltamista! Kaikki on jo. Patenttien aika on ohi, mutta tämä ei ole enää tärkeää.Taidan vetää tirsat. Valitse noista mieleiset (tämä on tietenkin huononeuvo).

38. Superpositio

Miksi siis pahoittaa mielensä siitä että joku rakentaa?Tai jos rakensi, pitääkö rakentamista vähentää oleellisesti?Jos kasvatat vahingossa puun rakennukseen tuottaako se hedelmän? Onkohedelmä keltainen? Sitruuna? Kungfutse?Miksi ihmistä yritetään usuttaa joulunäytelmään otsikolla "Jeesus"?Valuuko vieteristä tulta?Viestiliikenne sivustakatsojalle on sama kuin sanoma seinällä.Kärmes ja Tipu. Ei tipu. Jedi sodas tähikalalla, ajaa kuin mieletön viivalla! Lopussa kaatuu ja sitten naurattaa vain!Olipa kerran ihminen.Sinä näet Yahweh-sedän kaarella?Kaikki mikä miellyttää...Aistin kuusta, Aistivat kuusta,Aistit kuusta, Aistit kuun,Aistisi kuulle, Aistittuaan kuun,Aistittuaan kuuta, Aistittuaan kuulle,Aistivinaan kuun, Aistisivat kuun, Tiedätkö mitä aistit?Kuulla oli korona!Kyllä ja ei. Superpositio. Mitä et pysty nyt monitoroimaan täyttää tämänsäännön.

39. Rotan taktiikka

Kaikki olivat muualla. Kirgiisi oli vuonon laidalla tyytyväisenä. Osa porukasta oli Kazakstanissa, eikä tehnyt mitään. Tietäjä oli tapaamassa läskejä noitia ja puutarhuri sussuineen säätämässä Intiassa. Niin – säätämässä - hänen siellä olisi pitänyt olla. Peilimies ja futuristi ja kenraalikin…kuunvalossa! Säätäjä oli hyvin ahdistunut ja ahdistuksensa hän purki alumiinisaareen ja kumikallioon, mutta tiesi, että nyt oli jokin taika päällä, tämä täytyisi kestää.
Kyseessä oli nurkkaan ajetun rotan taktiikka. Säätäjä ajettaisiin umpikujaan ja kun mitään apuja ei enää olisi, hän tajuaisi sen: täysi rintamahyökkäys, loikka sattumaan. Tukeva alastulo kuolemattomin jaloin ja katse suoraan totuuden vastavaloon. Kallio väräjäisi ja se jäisi detaljina huomioimatta: olo olisi täydellinen.

34. Käki

Autiomaan aamu oli vielä viileä ja ilma tietysti kirkas. Olin nähnyt sankarillista unta, jossa minut oli lähetetty laskuvarjolla Venäjän Itä-Karjalaan pelastamaan rotua. Olin armeijan erikoismies ja pukeutunut 80-luvun vaaleanpunaisiin mäkihyppyhaalareihin. Rinnassani oli numeron sijaan valkoisella pohjalla iso siittiön merkki.
Unennimeni oli Käki ja olin rodunjalostushommissa. Naiset palvoivat minua, enkä joutunut puhumaan mitään. Unessa laskeuduin järven jäälle, josta minut noudettiin kummallisella traktorilla, jossa oli sisäkumiin kiinnitetyt laudankappaleet lumessa ajoa varten ja pitkä etuhaarukka, jossa leveä minisuksi.Siinä traktorin kyydissä ajellessani koitti uuden aamun sarastus ja sen aamun nimi oli voima, oikeudenmukaisuus.
”Ei helmiä sioille…”, mussutin herätessäni ja olin pettynyt unen loppumiseen, mutta näin sitten, että aamu oli sama kuin unessakin…uuden aamun sarastus ja minä olin se, joka siihen heräsi.

37. Siittiö

Alkuräjähdyksestä jumalan siivin mustaan aukkoon. Eli vihinkö itseni planetaariossa ja silti: avaruudessa ei kuulu ja ennen kaikkea: avaruudessa ei haise. Toisin sanoen, jos ejakuloin avaruudessa esim. avaruuspuvun avanteesta, niin pysyykö siemennesteeni hedelmöityskykyisenä ikuisuuden kohdatakseen avaruudessa munasolun ja suorittaakseen alkuräjähdyksen? Vai elääkö siittiöni avaruudessa vain sille maallisenakin tunnetun ajan? Ja millä oikeudella voin suhtautua siittiööni kylmän laskelmoivasti, sitä onanoiden? millä oikeudella saan kajota ja taittaa hiuskarvani?
Siittiö on tahdossaan, kilpailuvietissään, kamikaze-tyylissään, voimassaan, tuhon mekaniikassaan, kuolevaksi rakentumisessaan, liki raatona tyydyttämisessään, turskeessaan, dynamiikassaan, hedoniikassaan, suoraviivaisuudessaan, blizkriigiläisyydessään, röyhkeydessään ja tuhlaavuudessaan ikuisen mielikuvittomuuden jumaluus, antiluoja eli pakottaja, koulukiusaajan timantti.

38. Lintu-urut

Kiistäjä oli ollut hanakka koulukiusaaja pienenä ja muutoinkin epäilyttävä kaveri. Tietäjä kertoi, että oli lapsena nähnyt, kuinka kiistäjä oli asetellut ilmakiväärillä ampumiaan pikkulintuja riviin maahan eteensä ja sitten esitellyt luokkatoveilleen tätä kehittämäänsä lintu-urkua lintuja vuoroin pikkupojan jalallaan polkien, jolloin niiden kuolleista kidoista purkautui ilmaa heleän viserryksen saattamana, kukin lajilleen ominaisesti.

39.

Aina on ollut vartijoita, enkeleitä, kuolemattomia, keijuja, dzinnejä, joukahaisia, pyhimyksiä, avaruusolentoja, valaistuja, valittuja, boddhisatvoja, suufimestareita, mystikkoja, pylväspyhimyksiä, erakkoja, superfilosofeja, lemurialaisia, puille puhujia, poliiitikkoja, puolijumalia, tonttuja, jumalkuninkaita, shamaaneja, orishoja jne.Lentävine mattoineen, unennäkyineen, ilmoituksineen, profetioineen, kuolemattomuuksineen, todellisuuden tasojen välillä kulkemisineen, sanansaattamisineen, taivaista ilmestymisineen, kantapääkikkoineen, helvetissä käymisineen, kuolevuuden maistajaisineen, ikuisuuden tietämisineen, ymmärryksen ylittämisineen, kryptoniitille altistumisineen jne.Joka paikassa, joka aikana, aina tervetulleina ja tullessaan sävärit kantaen. Vastustaen ja ihmiskuntaa kaitsien, jottei paha, pimeys, valhe, korruptio, roistous, hyväksikäyttö, sumutus, nujerrus, ansankaivuu, viettelys, pakottaminen, näköalattomuus, itsekeskeisyys, julmuus, kauheus, kastrointi, kylmyys, turtuus, ymmärtämättömyys, epäjumalanpalvonta, farisealaisuus jne. vallitsisi.Ja jos näin ja aina, niin miksi? Onko kyse viihteestä? Onko ihmisyys ja maailmankaikkeus sittenkin kevyempitunnelmaisempi kokonaisuus? Onko tämä kaikki mielikuvituksen tuotetta? Onko jumala siis mielikuvitus, luovuus...siitäkö sana Luoja?

40. Kana

Elämänkiteytyksestäsi tulee mieleeni sokea kana, joka sekalaisten aistiensa ja kaiketi siis alitajuntansa viitoittamana tapailee jyviä kolmiulotteisessa pimeydessään. Näin kana etenee ja se ravitsee itsensä. Sokea kana on näennäisen huoleton - se ei mieti kettua, riittävä haaste on seuraava jyvä.
Ajatteleeko (siis kanan aivo) kana, kuka jyvät on kylvänyt, vai ovatko ne varisseet vain? Sitä ei ahdista se, että jyvät loppuisivat. Se tietää, että jyvät eivät lopu, kunhan ne vain löytää. Kanassa on vielä se hieno, että se ei voi edes kuvitella lentävänsä pitkällä pyrähdyksellä jyvien alkulähteelle. Se nokkii vain. Kokemuksesta tiedän, että tällaisen nälkäisen kanan liha on sitkeää, eikä siitä niin vain voi nauttia. Syötetyn kanan eli broilerin tapaus on toinen ja se syödään pois. Sokea kana ei miellytä ketään. Se on kansan suussakin naurettava.

41. Kettu

Kettuhan ei ole sen parempi syötävä kuin sitkeä kana. Ja ketun kokemus loikasta lähteelle on naurettu jo valmiiksi. Mitä tahansa teet, hakkaat päätäsi seinään. Irronnut laasti on se mitä jää käteen.
Hyvällä tuurilla seinä halkeaa.
Tämä johtuu ohikulkevasta rekkaliikenteestä.

42. Ikuisuus

kun pysyn totuudessa, niin muutaman kerran olen kuvitellut kokevani ns. ikuisuuden läsnäolon:1. Sodassa, kun tapailin askeliani, niin tuntui siltä, että olen ikuinen olento siinä hommassa. Tämä tietous oli niin väkevä, että omat miehetkin hieman karttoivat minua.2. Kun vaimoni ilmoitti olevansa raskaana, niin näin pelkästäänvaltameren sinistä ulappaa ja kauan. Aurinko oli läsnä, mutta vain tasaisena totaalisena valona. Tässä siis meri tuli silmille, siinä on jotain.
3. Ajaessani Siperian läpi Japaniin ja tajutessani, että mikään ei muutu ja että hevonen olisi pitkän päälle viisaampi peli.
4. Kazakstanin arolla, kun kohtasin kaksi nomadi-tyttöä.5. Ollessani vankilassa jäätyneessä sellissä ja ymmärtäessäni miten vankeudessa elellään.6. Juostessani munasillani talvisella öisellä Manitoban preerialla ja tajutessani tehneeni raskaan virheen.7. Kalastaessa ymmärtäessäni, että olin taas valmis kuolemaan mieluummin kuin luovuttamaan hommassa.9. Puhuessani silloin tällöin mitä sylki suuhun tuo.
10. Toisia ihmisiä kuunnellessani.”

43. Kuolemisen vaiva

Ääret saman kuvan ääressä. Merkittävää näissä kaikissa toistoissa on SE, että äärilaidat ovat samassa kuvassa. Ja aivan sulassa sovussa. Katsoja voi heilua laidalta toiselle aivan vapaasti. Tämä asettaa inhimillisen käsityskyvyn koetukselle. Käsittääkseni kyseessä on varoitus. Toisaalta: voihan tämä olla myös tavoite. On nimittäin melko epäselvää mikä on inhimillistä. Mielipiteitä ja ajatuksia asiasta on kovasti.
Auktoriteetin olemus on tuote. Piilodemokratia. Toinen tuote on pakko. Eli totalitäärinen fasisimi ja alistaminen. Kummatkin inhimillisiä proseduureja. Jotka yhtyvät markkinointikanavassa yhdeksi. Mainos. Jos se on iskevä ja hyvä. Tarpeen muodostus. Hevonen unohtuu. Kuun voima unohtuu. Aurinko unohtuu. Pimeyskin unohtuu.
Silti luonto ja sen historia kertoo kaikesta tästä. Pohjoisen kiertyneet männyt, pyramidit, kirjat, lehdet ja laulut. Puutarhuri sanoo, että ihmisluonto on osa luontoa. Kyllä ihmisen on hyvä rakastaa hieman itseään. Ikuisuudella mahtailija saattaa löytää muuten mahdottomuuden itsestään. Tämä on mahtailijan loppu. Tai vitsailijan alku – koomista - kuolemisen vaiva.

44. Arpakuutio

”Capitän?” Kysyi hotellivirkailija. Nyökkäsin. Huoneeseen tuli lämmintä vettä, siellä oli televisio ja puhelin sekä kummallinen muovista tehty 70 –luvun arpakuutiopalli, joka puhutteli minua. Oti kevyen muovipallikuution käsiini, kääntelin sitä ja totesi tekstin ”M/s Pomerania”. Puola.
Televisiosta tuli livenä muslimien pyhiinvaellusta Kaaban mustalle kivelle. Loputtomat valkoisiin pukeutuneet massat kiertyivät mustan kuution ympärille pumppaavina ympyränmuotoisina sykleinä. Koko tuo valkoisten kaapujen kollektiivinen massa suoritti vuosittaista hyönteisylimaallista yhdyntää keskipisteen kanssa. Näky oli niin kaunis, että minulle tuli vedet silmiin. Kyynel tippui arpakuution kuutossivulle ja siitä tuli numero seitsemän.

45. Antonov

Eestiläinen näppäili elektroniikkakytkimiä ja ilmoitti, että he kaikki joutuisivat tästä vankilaan. Niin oli vanhalla pilotilla kuitenkin homma verissä, että käynnisti moottorin. Antonov kakkosessa on yksi propellimoottori, joka tekee siitä maailman suurimman kaksisiipisen propellikoneen. Tämä yksittäinen moottori tärähti käyntiin. Moottorin tärinän välittyessä runkoa pitkin pilotin takapuolen lihaksistoon ja edelleen selkärankaa pitkin aivoihin ja muuhun sielustoon hän vaikeni ja katseensa tummui. Nyt käytteli hanikoita pyhä mies ja kolho peli alkoi liikkua. Antonov rullasi vaappuen keinonurmea viljelevän pellon laitaan. Sivusilmällä eestiläinen katsahti tuulen liikkeet pajukosta ja väänsi sitten spaakit taakse.
Hirveällä huudolla vanha kone lähti ryntäämään peltoon ja käsittämättömän lyhyen hetkosen kuluttua vaappui jo ilmassa ja vastoin kaikkea kypsyyttä nousimme natisevalla vehkeellä korkealle siniselle taivaalle. ”Minne ollaan menossa?” Kysyi eestiläinen ja veti pipoa syvemmälle päähänsä. ”Kaakkoon”, vastasin ja soitin puutarhurille Intiaan.

46. Nuotio

Laivalta lähti yksinäinen askelpari hoipertelemaan kohti itää ja näitä seuraamalla löytyi Timur pää painoksissa tarpomassa kohti Shimkentiä. Seppä yritti selitellä Timurille, että oli tapahtunut surkea kömmähdys ja etteivät he tietoisesti olleet jättäneet häntä yksin autiomaahan. Ei Timur ymmärtänyt. Hän oli varma siitä, että nuotioon virtsaaminen oli ollut syvin nöyryytys, mitä seurueessa olivat hänelle keksineet. Timur oli ollut hereillä koko aamuisen hetken, jolloin oli huudettu, virtsattu nuotioon ja livetty julkeasti paikalta. Suruissaan hän kömpi pakettiautoon, jolla hänet kuljetettiin takaisin kusisen nuotion luo.

47. Tähtikalenteri

Säätäjä kysyi, minkä takia he kutsuivat itseään siriuksen miehiksi? Vanhin kertoi tähden olleen heille hyvin tärkeä Egyptissä, jossa hän joutui suunnittelemaan valtakunnallisesti johdettujen kylvötoimien aikataulut. Siriuksen liikkeet ja Niilin tulviminen liittyivät toisiinsa.
”Mielenkiintoista, käytitte siis ikäänkuin tähtikalenteria.” Säätäjä vastasi. ”Niin no, astraaliaika ei varmasti jätätä.” Sitten hän hymyili ja koko valtava partansa aktivoitui suuren hymyn koronaksi. Parrassa oli hieman luonnollista punertavaa pigmenttiä ja auringon valo leikki sen fraktaalissa luoden naamaan kolmiulotteista syvyyttä ja savannimaisuutta. Siriuslaiset keinuttelivat ihastuksissaan päitään ja hymyilivät vienosti takaisin. Noitakin kehräsi verannalla. Vihdoinkin hän oli saanut arvoisiansa vieraita.
”Kissaihmisiä Koirantähdeltä – siksi joutuivat lähtemään.” Sanoi tietäjä.

48. Raiskaus

Luonto oli raiskattu, miehet oli raiskattu, kansainvälisyys oli raiskattu, usko oli raiskattu, toivo oli raiskattu, laivat oli raiskattu. Rakkautta saattoi vielä esiintyä, mutta rakkauskin alkoi olla tappavaa. Ehkä AIDS oli pakotie kaikesta tuosta hirveydestä. Kaikki olivat syyllisiä. Työnantajat olivat hypokraattisia hirviöitä. Lempeitä isiä, jotka kylvivät tuhoa kaikkialle perheittensä ulkopuolella ja naittivat tyttäriään saman kastin toisille hirviöille. Työmiehet olivat HIV-kaasukammiossa irstailevia katkeroituneita moraaliluurankoja, jotka eivät halunneet enää karata. Alangin suljetun rannan ulkopuolella työskentelevät laivanromua kauppaavat liikemiehet olivat kierrätysprostituution sutenöörejä, joiden kauppatavara haisi huomiselle. Gujaratin merenkulkulaitos leikki englantilaista siirtomaaisäntää, mutta joi gin-tonicin sijaan korruptiota ja verta. Norjalainen laivanvarustaja mietti Bergenin torilla, ottaisiko tänään Atlantilla kalastettuja vai vuonokatkarapuja?

49. Kala

Makasin yöllä rannalla ja musta rastatukkainen mies käveli luokseni iso kala sylissään. Kala haukkoi henkeä.
”Huomenna lennän kotiin kalamiehen kanssa”, rasta sanoi. Musta mies vaikutti tyytyväiseltä, jäntevältä ja tasapainoiselta.
”Mistä sinä löysit kalan?”, kysyin.
”Ei, mies - ei, mies. Kalamies löysi minut.”
”Kala näyttää siltä, kuin sen olisi parempi olla meressä.” Tunsin harmoniaa itseni, rastan, kalan, pimeyden ja meren kanssa.
”Olet oikeassa, mies - olet oikeassa.” Rasta käveli mereen polviaan myöten ja pyhässä toimituksessaan laski hiljaa kalan takaisin mereen. ”Olet oikeassa, mies - olet oikeassa: kala on totta.” Sitten rasta käveli rauhaksiin pois ja hävisi pimeyteen. Tähdet olivat kirkkaat ja mustasta merestä näkyivät kaupugin valoissa heijastuvat kohisevat vaahtopäät.

50. Druusi

Valkopukuisen ukon silmät muistuttivat kahta tummaa vesilätäkköä ja hänen puhuessaan ne läikähtelivät varovaisesti. Kaikki muu miehessä oli syrjään vetäytyvää ja vaatimatonta, silmät olivat toisenlaiset. Vaikka ne eivät olleetkaan tutut hullut silmät, tuijottajat tai kekäleet, niin jotain hyvin dynaamista niissä kuitenkin oli. Silloin tajusin –ettei silmissä näkynyt omaa kuvaani.
Navetanjohtajakommando selvitti kurkkunsa ja käänsi sitten, mitä mies oli sanonut. ”Hän on druusi. Druusit uskovat, että on olemassa 42 samankaltaista ihmistä kuin sinä. Kaikki eivät kuitenkaan ilmeisesti esiinny samaan aikaan. Joka tapauksessa hänen velvollisuutensa oli tulla kertomaan, että hän on tavannut sinut aikaisemmin...silloin kun hän oli lapsi. Hän tiesi sinun olevan täällä. Tänne tullessaan ja sinut läheltä nähdessään hän on varma, että sinä olet se mies lapsuudesta.

51. Pisara

Hikitippa kasvoi nenänpäässäni ja näin sen sisällä heijastuksen linnasta. Ei satulinnasta, vaan sotilaallisesta linnoitteesta, jossa oli kova kiire meneillään. Kuului myös vaimeita ääniä. Hikitippa oli kasvanut täyteen mittaansa ja irtaantui nenästä. Katsoin hidastetusti, kun se tippui kohti lattiaa ja kuinka linnoitustoiminta sen sisällä jatkui aina tipan räjähtämiseen asti. Kun se räjähti lattiaan osuessaan niin se pakotti pölyä ilmaan ja pölyhiukkaset alkoivat kieppua iskemän ympärillä villeissä ymyrän kaarissa. Räjähtäessään tipasta muodostui lukuisia pienempiä tippoja, jotka lensivät ympäränkaaresta ulos. Muistin, kuinka tankin kranaatti osui marssivien miesten rivistöön tiellä vuoriston laaksossa.
Synnytin uusia tippoja ja näin niissä teräviä ilmestyksiä Mesopotamiasta, Egyptistä, Foinikiasta, Antiikin Kreikasta, roomalaisista autiomaassa, kallioon kaivetuista kylistä, kiihkeistä uskovaisista Kristuksen kuoleman jälkeen, arabeista, afrikkalaisista, intialaisista, persialaisista, juutalaisista kauppiaista, ristiretkeläisistä, Bysantista ja Venetsiasta. Näin ratsain liikkuvia barbaarien laumoja ja ristiretkeläisten porttoloita ja kirjureita. Näin haaremin ja suunnattomia rikkauksia. Näin laivoja kuumissa satamissa täynnä vieraita esineitä. Näin puutarhoja ja kastelujärjestelmiä sekä suunnistukseen tarvittavia laitteita.
Hikipisaroiden virtaan sekaantui kirkkaitten kyynelten virta, joka johtui siitä avuttomuudesta, minun annettiin nähdä tämä kaikki. Kaikissa kuvissa tunsin, mikä oli oikein ja mikä oli väärin. Tuomita ei kuitenkaan voinut, eikä valita sitä, mitä pisaroissa näkyi. Kaikki nämä tapahtumat viimeisintä atomia myöten olivat säilyneet ilmassa tai avaruudessa ja projisoituivat nyt synnyttämissäni pisaroissa. Mikään ei ollut hävinnyt, eikä mitään oltu unohdettu.
Pisarat kävivät raskaammiksi ja pöly nousi yhä korkemmalle niiden iskeytyessä lattiaan. Pian pisarat alkoivat tömistä lattialle pudotessaan. Pölyn alta lattia muuttui vaaleaksi kiveksi ja aurinko alkoi lämmittää alastonta vartaloani. Oli keskiyö. Töminän rytmi tiheni ja sekosi toisiin vastaviin rytmeihin. Pölyisellä lattialla liikahti nahkasandaaliin puettu jalka – töminä syntyi lukuisista askelista.
Nostin katseeni pisararadasta ja huomasin istuvani suurella kivetyllä areenalla. Olin alasti ja istuin kivenlohkareella pölyisän kentän reunoilla, jolla oli seinät ja katto. Katto oli niin korkealla, että sisällä oli pilviä. Linnut lentelivät ja areenalla käveli ihmisten seassa villieläimiä – gepardeja, leijonia, paviaanilauma, villisikoja...Ihmisiä käveli rauhallisesti eri suuntiin ja moni oli pysähtynyt käymään keskustelua. Kukaan ei piitannut siitä, että olin ilman vaatteita.
Ensin tuli valkopukuinen vanha mies, joka kertoi enemmän, miksi druusi oli tullut puhumaan ja miten druusit olivat ylläpitäneet vanhaa tietoa. Hän näytti postikortista elämän puun. Sitten tuli englantilainen upseeri, joka kertoi kouluttaneensa juutalaisia sotilaita ja joka korosti kirjan ihmisten mystiikan yhteneväisyyttä, mutta että paikkatieto olisi tärkeämpää kuin lukeminen. Israelilainen nuori sotilas puhui mustasta auringosta ja kuolemassa vapautuvasta energiasta. Persialainen puhui intialaisesta ja kreikkalaisesta filosofiasta ja kiirehti sanomaan, että kunnioitti juutalaista mystiikkaa. Kesti ikuisuuden, ennen kuin olin keskustellut kaikkien kanssa hallissa.

52. Nomaditytöt

Tyttö oli ollut hyvin myötämielinen ja kiistäjään tykästynyt, mutta ujo ja huolissaan sisarestaan. Viidentoista minuutin selvittelyn jälkeen kiistäjä oli ratkaissut asian solmimalla liiton molempien siskosten kanssa. Myös Timurin mielestä tämä oli ollut huomaavaista, jalomielistä ja kaukonäköistä. Myös tytöt olivat tällaisesta liitosta liikuttuneen onnellisia. Perheyhteyttä ei rikottu, se päinvastoin suureni. He kolme jakaisivat onnensa elämänsä loppuun asti. Kun seppä kertoi tämän tietäjälle ja säätäjälle ja taikuri todisti kaiken sanotun todeksi, niin tietäjältä aukesi suu. Hän tuijotti aivan hiljaa hiipuvaan nuotioon ja tunsi syvää hyvän olon tunnetta ystäväänsä kohtaan. ”Nyt saa olla ukosta ylpeä...”

53. Sepän tieto

Seppä ei ollut ensimmäistä kertaa silkkitiellä. Hän tunsi sen itsekin. Nimet kartalla, kuten Karaganda, olivat hänelle epämiellyttävän tuttuja. Epämiellyttävän siksi, että tuon geneettisen muistin liikahdus tuntui pallean yläosissa ja hetkellisenä paineena silmien takana. Sama muisti, joka sai sepän varmaksi työskennellessään metallin parissa. Sama muisti, joka lähensi hänet muihin oikeisiin työmiehiin. Sama muisti, joka silloin kun ei tuntunut, ajoi sepän turmion teille.
Tuo muisti johti kohti syvenevää äärettömyyttä, jossa suuret mysteerit liikkuivat kaskelottien ja jättiläismustekalojen tavoin syvemmällä, kuin minne ihminen koskaan happilaitteillakaan pääsisi. Ainoastaan valtaisia kalmarin luurankoja löytyi toisinaan todisteina kaskelottien vatsasta, eikä enää niitäkään, koska kaskelotteja ei saanut pyytää. Hän näki tuon syvän unholan taikurin lähes joka liikkeessä ja hänen kanssaan matkustaminen oli sepälle kuin terapiaa. Seppä tiesi, että kiistäjälläkin oli paikkansa kaskelottien valtakunnassa. Heillä kaikilla oli. Taikuri tiesi sepän olevan kuilun reunalla ja koska hän oli joukosta rauhallisin, olisi pudotuskin syvä.
Autiomaassa yksin valvoessaan hän muisti, kuinka oli aikanaan mennyt naimisiin rannalla. Se oli ollut hienoa. Hääyönä oli ollut yhtä hiljaista ja luonto oli ollut yhtä suuri. Silloin oli kuulunut aaltojen ääni, nyt kuului pieni tuuli. Seppä tunsi vieläkin liikuttuvansa, eikä voinut ymmärtää miksi sellainenkin hienous oli tarkoitettu vain hetkelliseksi. Miksi hän, joka oli isona miehenä tehnyt töitä ja pysytellyt uskollisena vaimolleen olikin näin jälkikäteen katsottuna ollut vätys ja vielä riipaisevampaa, pelle.
Siinä tavaroita kanniskellessaan seppä katsoi tarkasti ympärilleen ja havahtui toteamaan, ettei hänellä loppujen lopuksi ollut selitystä millekään. Keitä olivat nuo mekaanikkoveljekset lentokoneessa? Miksi oli löydetty lentokone ja siihen sopiva eestiläinen lentäjä säätäjän nurkista? Miksi hänen vaimonsa katsoi viisikymppisen valtion virkamiehen paremmaksi mieheksi kuin uskollisen ja rehellisen sepän? Seppä jäi seisomaan Kazakstanin aamuyöhön ja yritti miettiä, mille hänellä sitten olisi selitys? Mikä olisi hänen totaalinen tietonsa – tieto jota ei voitaisi spekuloida, eikä perustella?
Hän tajusi, ettei osannut selittää isoja asioita – näennäisen fyysisiä, kuten ilmastonmuutoksia historiassa tai metafyysisiä, kuten sitä syvää sinistä äärettömyyttä, jota silloin tällöin näki. Sitten hän yritti selittää pieniä asioita, mutta selittämättömien muuttujien summa tuntui pysyvän vakiona, eli äärettömänä. Jossain siellä selittämättömien asioiden loputtoman plasman kuorella oli pieni joukko puujalkoja, kuten se, että koppakuoriaisen kuori oli kitiiniä, jota seppäkin oli oppinut toistelemaan.
Hietakirppu kutitti juuri sepän jalkaa kiivetessään ylös säärikarvastossa ja sai aikaan niin suuren kysymysten hyöyn olemassaolostaan, rakenteestaan, periaatteistaan ja suhteistaan seppään, autiomaahan ja historiaan, että selittämättömyyden syvä sini värähti välittömästi silmäkulmaan. Kaikista pienin oli atomi ja sitäkin pienempi fotoni ja neutroni. Samanlaisella lopetettiin tosin toinen maailmansota ja uhottiin tuhota maailma ja samalla pelastaa se. Atomit, neutronit, protonit, elektronit...mitä kaikkia niitä nyt olikaan. Yhteisenä tekijänä ympyräliike.
Seppä katsoi taivaalle ja mietti omaa liikettään auringon ympäri. Oliko hän protoni tai neutroni jossain atomissa, kenties alkuaineessa. ”Siinä tapauksessa minä haluan olla protoni rautaa.” Seppä oli tyytyväinen itseensä. Hän halusi jotain. Se tuntui vahvemmalta kuin yrittää selittää mitään. ”Haluamassahan täällä ollaan.” Seppä kiteytti viisauttaan. ”Haluta jotain on aina parempi kuin yrittää selittää mitään.”

54. Avaruusjoki

Jokea ei voi työntää.
Ei voi, mutta jokea voi vetää. Avaruusmatkustamisen järkevä muoto onkin kehittää joki, jolla peesataan esimerkiksi plasmatykinkuulaa, keinometeoria jolla on kyllin energiaa pitkälle matkalle. Joessa on tietysti aurinkotuulella toimivat purjeet, valmiiksi läpiammutut.
Mitä avaruusjoessa kuljetetaan? Sikiöitä?
Jos aletaan puhua suurista asioista, niin tuomio on varma: tuho. Jos nyhjätään pienten asioiden kanssa, niin tuho on käynyt jo. Kaikki mittakaavat ovat ihmiselle vihollinen. Mittakaavattomuus tarkoittaa sitä, että kapasiteetti on ääretön. Joka ihmisen. Koko ajan. Tähän liittyy inhimillisyys, eli kaikki ovat äärettömiä.

55. Ruukku

Kun pää oli ruukussa niin siellä suhisi ja kaikui. Myös hengitys kuului kuin meren kohina. Vahvat kädet puristuivat niskaani ja pitelivät mahdollisesti niskoittelevaa päätä vastaanpanemattomasti paikoillaan, kun toiset kädet, tai ehkä kahdetkin, väänsivät käteni selän taakse ja niputtivat ne yhteen. Sitten potkaistiin jalat alta taaksepäin ja jäin polvilleni haukkomaan henkeä pää ruukussa. Ruukun reuna painoi kaulaa, mutta hengitys kulki.
Ruukussa ei ollut täysin pimeää ja näin veden pinnasta, kuinka partainen mies tuli taakseni ja katsoi alas ruukkuun. Miehellä oli kädessään pieni pullo, jota hän kallisti. Pullosta valui nestettä, sitten pinta värähti. Värinä ei loppunut. Veden pintaan sekoittui jotain öljyn omaista ja pintajännitys meni sekaisin. Kuvat vilistivät pitkin ruukkuveden pintaa ja näin myös itseni pienten öljylauttojen sivustoissa, jotka säkenivät yhä pienemmiksi palleroiksi ja liittyivät sitten taas yhteen. Näky muistutti hikipisaroitani pölyjen yönä.
Ruukku vietiin Iranin Ulkoministeriöön, jossa neuvoteltiin Teheranin Biennaalista - tieteen, taiteen, humanismin ja arkkitehtuurin keskiaikaisesta kohtaamisesta. Piirsimme mittakaavaan suuren ympyrän ja sen laidalle pienen ristinmuotoisen rakennuksen. Rakennus oli joka siiveltään satakunta metriä pitkä. Yhdessä siivessä oli taide, toisessa arkkitehtuuri, kolmannessa tiede ja sitten humanismi. Kaikki siivet kohtasivat keskustassa, joka oli avoin forum. Tärkeää oli suuri valkoisesta kivimurskasta tehty kiekko, jota ristinmuotoinen rakennus kiersi kuin satelliitti.

56. Uni

Minkälaisia ihmisiä tähän maailmaan kuuluu?
Uneni oli merkittävä. Olin uneksinut tästä unesta ja pystyin nyt näkemään unessa uneni. Olin unessa voimakas, koska olin juuri synnyttänyt oman uneni ja katsellessa untani olin vakuuttunut, että se olisi persoonallisinta, mitä ihminen pystyy tuottamaan.
Miksi uni oli syntynyt oli kuitenkin merkittävämpää, kuin oman persoonallisuuden kirkastuminen. Pystyin unessa näet kommunikoimaan suuremman ja ilmeisesti kollektiivisen unen kanssa. Unipersoonani oli kyllin kirkas niin, että pystyin dialogiin avoimen unen kanssa ja avoin järjestelmä oli nyt siis käytössääni.
Avoimen unen kollektiivisen järjen ja valveilla olevien normaalien ihmisten välisen kanssakäymisen suurin ero oli siinä, ettei uni halunnut kontrollia – se oli totaalinen jo. Ja minulle riitti, että minä uneksin – se oli tärkeintä, unen näkeminen. Unessa luovuus, avoimuus ja kirkkaus kohtasivat ja tämä oli hereillä ollen vaikeaa, sillä avoin, pehmeä ja inhimillinen vetää puoleensa kuninkaan ja joka nurkalla oli kuninkaansa pilaamassa untani.
Uni oli moniulotteinen järjestelmä ansoja, joihin joko lankeaisi tai jotka selvittäisi. Jokainen etenemä unessa perustui omiin valintoihini, päätöksiini ja hetki hetkeltä uni muuttui. Kyse oli samasta unesta, mutta se muuntui alituiseen orgaanisesti ja vastustamattomasti.
Tunsin, että jos astuisin ansaan, uni loppuisi ja kenties unohtaisin sen. Unessa suurin päämäärä oli pysyä unessa ja tarkkailla ympärille. Ansat olivat ilmeisiä ja eletystä elämästä tuttuja. Unessa vain pystyi katsomaan niitä etäämmältä ja historiassa myös taaksepäin. Unessa pystyin korjaamaan vanhoja ansoja, selvittämään ne jatkaakseni taas matkaa. Unipersoonan kirkkaus mahdollisti tämän. Olin kyllin syvällä unessa. Ansat olivat ilmeisiä ja ymmärsin ansainneeni kaiken tämän kirkkauden omilla virheilläni, omien ansojeni punomisella. Muuten tätä unta ei olisikaan.
Nauroin itselleni ja nauroin historialliselle intohimolleni tappaa ja lopettaa kärsimys. Uni oli todellinen ja uskoin siihen, muutoin sitä ei olisi ollutkaan. Havahduin myöskin tajuamaan, että uni oli tuttu. Oli nähnyt samaa unta jo lapsena, jolloin olin uskonut siihen, samoin kuin olin uskonut enkeleihin. Sitten jossain vaiheessa uni oli vain loppunut.
Koska näin elämäni nyt unessa, jouduin epäilemään, kuinka paljon totuutta kestäisin kaikesta siitä, mitä näköjään tiesin. Kuinka paljon totuutta minun uneni kestäisi ja kuinka pitkälle uskaltaisin uneksia? Tämä esitettiin minun oikealle persoonalleni ja esitys tuli kaukaa ja pitkän unen takaa. Jos rohkenisin uskoa ,niin uni jatkuisi myös valveilla.
Unessa muistin, että pitää hylätä valheiden talo ja tulla takaisin ikuisuuden rakennustyömaalle. Vain unessa, tunsin, voisin olla operaattori ja osallistua kollektiivisen unen rakentamiseen.
Uneen täytyy jatkuvasti uskoa, se on unen ainoa todellisuus. Muutoin uni loppuu pettymykseen. Uneen täytyy vain uskoa, sitä ei voi kontrolloida. Tunsin kiusauksen hypätä unessa lentoon, mutta aavistin unen silloin loppuvan. Henkilökohtaisen haluttomuuden dynamiikan tajuaminen avasi tien unen sattumien reaktoriin ja silloin alkoi uneen tulla ajatuksia.
Kun operaattori syntyy, matkustaja aloittaa retkensä. Näin lapsuuteni ja siellä näin oman persoonani tutkimassa perhosen toukkaa. Sitten kasvoin, menin kouluun ja lapsuus hävisi. Mitä herkempi olin kauneudelle, sitä herkemmin aistin myös pimeyden. Näin itseni ansassa kerjäämässä verta nenästäni ja miten olin mennyt hämilleni. Matkustajalle rakennettiin perhosen kotelo.
Nyt unessa ymmärsin olevani hyönteinen ja oli onnellinen tästä. Pienestä pitäen olin rakastanut hyönteisiä ja muita luonnon pieniä asioita.
Perhoskoteloa kuljetettiin kohti kaukaista päämäärää ja matkustajan liikkeet tuntuivat toisinaan sen kuoren läpi. Silloin näin unessa toisia uniani ja kuinka olin kaatunut ansoihin ja rakentanut niitä itselleni. Aina ansaan mennessäni perhoskotelon kuori vahvistui ja matkustajan omat liikkeet kotelon sisällä muuttuivat yhä vaikeammiksi havaita. Kömpelöä koteloa oli myös aina vain vaikeampi kantaa. Jos matkan jättäisi tähän, niin vastaan ei välttämättä tulisi enää uusia ansoja. Kotelon voisi kaiketi myös rikkoa.
Unessa näin ihmisiä kadulla. Sitten ihmiset katosivat ja heidän sijastaan kadulla leijui joukko kauniita saippuakuplia. Ihmiset tulivat takaisin ja näin heidän kehonsa suojaavan noita kauniita kuplia. Vaikkakin monet kuplista olivat ilmeisesti jo puhjenneet, niin näky oli kaunis. Hymyilin saippuakuplille ja ne kaikki hymyilivät minulle takaisin. Näin pieniä lapsia, jotka puhalsivat yhä lisää saippuakuplia kadulle.
Perhosen kotelon ja tuon totaalisen kauneuden välillä oli konflikti.
Unessa näin eletyn elämäni ja pystyin ymmärtämään sen. Eletyn elämän ymmärtäminen ja matkustaja muodostivat yhdessä operaattorin, ikuisuuden työmiehen. Seppä tervehti pientä vertaistaan työmiestä ja sanoi hymyillen: ”Olen jättänyt kauhun taakseni ja edessäni on ikuisuus.”
”Tämä on nyt se niin sanottu kuolemattomuus.” Jatkoi tietäjä.
”Täysin normaalia.” Sanoi puutarhuri. ”Perhonen on toukka ja sitten kotelo. Kivi on jäätynyttä plasmaa, kakka leipää ja sitä ennen ruohoa. Nyt on läsnä eilisessä tulevaisuutena. Minä olen uneksinut tästä. Minä uneksin sinusta.”
”Me uneksimme teistä.” Sanoi uni yleisesti.

57.Kuningas

Futuristi ja peilimies istuivat tolstoilaisten ruokasalissa nauttimassa aamiaistaan. Futuristi kertoi, että juutalaiset olivat opettaneet hänelle, että kuusi oliviivia vastaa ravintoarvoltaan yhtä kananmunaa. Sitten hän ihmetteli, missä kenraali viipyi. He nauttivat aamupalaa aina yhdessä.
”Sontaa.” Sanoi peilimies. ”Munat munina. Kenraali on Intiassa.”
”Intiassa!” Hämmästeli futuristi ja tunsi kuinka matkapisteiden kateus iski sydämeen. Hän poisti kateuden, koska tiesi sen olevan pahasta ja yritti olla onnellinen kenraalin puolesta – tuskin Intiaan lähtö mikään rangaistus olisi ollut. ”Kunpa itsekin pääsisi joskus noin pitkälle matkalle.”
Peilimies oli hieman loukkaantunut. Hän oli juuri hommannut futuristin matkapistehimossaan Venetsiaan ja nyt vielä Pyhään Maahan. Palestiinaan tulemista ei tosin näemmä laskettu mukaan, sillä oli liikuttu laivoilla matkapisteitä vältellen ja siis väärin.
Nyt peilimies päätti pestä kätensä lopullisesti matkapistehommasta. Hän ilmoitti futuristille olevansa lähdössä maailmankiertueelle ja että futuristi saisi tulla mukaan. Olisi monta paikkaa missä pitäisi käydä tervehtimässä vanhoja tuttuja. Liikuttaisiin kaikilla mantereilla.
Futuristin oliivin imeskely pysähtyi julkeasti puoliksi pureskeltu vihreä oliivi raukeasti huulien välissä leväten ja katseensa tummui sisäisen laskukoneen alkaessa käydä kovilla, kovilla kierroksilla. Käytäisiin kaikilla mantereilla...matkapisteiden saldo olisi huikea. Mantereitten välillä liikuttaessa hän voisi parhaimmillaan huijata itse aikaa...mennä samaan aikaan naimisiin useita kertoja saman vuorokauden aikana eri puolilla maailmaa...kirjoittaa 45 matkakirjaa 15 eri kohteesta kolmesta eri näkökulmasta!
”En voi koskaan kylliksi kiittää sinua tästä.” Futuristi lausui vakavana ja lopun aamupalaa saneli peilimiehelle minne kaikkialle pitäisi mennä ja mitä lentoyhtiöitä olisi viisainta käyttää ja yritti siihen väliin lobbata jopa ykkösluokan paikkoja pitkillä Australian lennoilla. Futuristi unohti ja sivuutti välittömästi, että kyseessä oli alunperin peilimiehen henilökohtainen matka katsomaan ystäviään ja että hän olisi mukana melkeimpä vain armosta. Ei, peilimiehellä oli nyt suuri onni saada näin ainutlaatuinen matkanjärjestäjä.
Jerusalemissa ihmiset sylkivät toistensa päälle ja futuristi ihmetteli näkyä. Peilimies sanoi, että kuningas oli käynyt opettamassa. ”Miksi kuningas opettaa sylkemään toisten päälle?” Futuristi kysyi. ”Joka nurkalla on kuninkaansa.” Vastasi peilimies. Futuristi kysyi lisää kuninkaasta, mutta peilimies käski olla hiljaa. ”Ei kuninkaasta saa puhua.” Hän sanoi. ”Kuningas on kuollut.”
Futuristi oli hieman pettynyt, kun he joutuivat käymään Jordaniassa katsomassa jotain luolia ja matka sinne sujui bussilla. Vastaavanlainen pettymys oli Egypti, jonne bussi kulki myöskin. Katsottiin pyramidejä ja erästä pylväshallia ja sitten matkustettiin kuninkaiden laaksoon. Siellä futuristi muisti kuninkaan Jerusalemista ja kyseli, että miksi ihmiset sitten tottelevat kuningasta, kun sylkeminen toistensa päälle on kuitenkin hyvin epäkohteliasta?
Peilimies selitti, että nämä ihmiset ovat sokeita, kuningas on sumentanut heidän mielensä. Hän sanoi, että koska taloon tarvitaan raitista ilmaa ja nurkat vuotavat, niin kuningas seisoo siellä nurkassa ja tukkii ilmanvaihdon. Sitten hän viittasi laajalla kaarella kuninkaitten laaksoa ja sanoi, että täällä niitä paskiaisia olisi koko jontka täynnä. ”Siellä makaavat kuivina supassa.”
Hän selitti jopa vitsinä, että kuninkaat pitäisi oikeasti haudata pyllistävään asentoon suohon työntämällä niiden pää turpeeseen, jolloin takalistosta saisi hirven nuolukiven. Futuristi ei ymmärtäntyt nauraa sydämestään. Hänen sympatiansa olivat kuninkaan puolella. Ei hän varmaan kuningas turhaan ollut. Kuningas, siis liki keisari. Maallisen vallan haltija Jumalan armosta.
Peilimies kuvaili, kuinka laaksossa oli joskus ollut kokonainen kaupunki työmiehille, jotka kaivoivat kuninkaalle hautaa. Jos kuningas ei kuolisi, he olisivat olleet työttömiä. Peilimies sanoi, että nämä työmiehet olivat hänen ystäviään, sekä vaatteen valkaisijat ja kalastajat Niilillä.
Vihdoin päästiin lentokoneeseen ja katsomaan mayojen pyramideja, sekä inkojen ja atzteekkien raunioita. Etelä-Amerikassa peilimies sanoi, että täällä mantereen sielu olisi hyvin syvä. Tämä johtui viidakon valtaisasta mätänemisprosessista ja että myös kaupunkien slummi olisi viidakko. Hän näytti futuristille viidakon avohakkuita lentokoneen ikkunasta ja itki. Samoin hän näytti kaupungin ruutukaavaa laskeuduttaessa Sao Paoloon ja valtaisia slummeja sen reunoilla.
”Kuningas haluaa herkän mielen. Hänen on aiheutettava kipua, tietää tekevänsä pahaa toistaakseen sen pahan, joka on aiheuttanut hänen oman sekavuutensa – perustellakseen itsensä. Hän on itse tietysti ensimmäisenä itkemässä, herkkä mies.”
Futuristia miellytti Etelä-Amerikassa kaksi asiaa: musiikki ja naiset. Hän oli itse kohtalaisen intrumentaalinen ja soitti pianoa ja saksofonia (säätäjä soitti klarinettia), eikä täten kokenut vieraaksi kiintyä latinalaisiin rytmeihin. Hän kävi jopa tanssiin kuppilassa raikkaiden jääsohjodrinkkien piristämänä. Naiset olivat kaikkialla hänestä kiinnostuneita ja hyvän näköisiä. Peilimies oli kuitenkin niin ahdasmielinen, ettei suvainnut naisten kanssa pelehtimistä. He olisivat kaikki kuulemma prostituoituja ja jotenkin ”kuninkaalle velkaa” ja velka kuulemma vain kasvaisi iän myötä.
Futuristi oli muuttunut hieman epäileväksi peilimiehen kuningasajattelulle ja tässä vaiheessa maailmankiertuetta katsoikin tehtäväkseen alkaa pitää peilimiehestä huolta, ettei tämä sekoaisi. Hänellä oli selvästi omia traumojaan läpikäymättä. Eräänä iltana humalapäissään tämä uhosi tappavansa kuninkaan.
”Mikä on oikein ja mikä väärin? Minä tiedän sen: kuningas pitää tappaa. Tämä on minun luontoni. Jos minä en usko luontoani, niin mikä sitten on oikein ja mikä väärin? Kuninkaan on kuoltava ja minä olen löytänyt taas yhden. Jos en tapa sitä, niin siitä tulee kauhu – minun kauhuni.”
Seuraavana päivänä rynnittiin krapuloissa lentokentälle ja otettiin kone Koillis-Siperian Magadaniin. Pitkä lento monine vaihtoineen oli futuristille nautinto. Koneessa näytettiin monta makoisaa leffaa ja lentoemäntiä sai hyppyytettyä mielin määrin. Juotiin gin-tonicit ja bloody-maryt, kahvin kanssa otettiin calvadokset. Peilimies ei tuntunut ymmärtävän.
Magadanista pääsi maastokäyttöön suunnitellulla venäläisellä pakettiautolla vielä koillisemmaksi Tsuktsien niemimaalle, jossa peilimies kävi katsomassa ystäväänsä tsuktsia ja tämän ystävää ”tundraystävää”. Tsuktsi asui meren rannalla ja lähinnä metsästeli hylkeitä ja mursuja. Joskus kalasti lohta. Tundraystävä taas hoiteli poroja ja keskenään he vaihtelivat tavaroita.
Rantatsuktsien kylän lähellä oli peilimiehelle kiinnostava valaan luurangosta tehty talo. Se oli joskus ollut peitetty nahalla ja siinä oli oikeasti asuttu. Nyt vain luut olivat jäljellä. Kyseessä oli ison valaan luuranko, jonka sisällä ihmiset asuivat kuin Joona. Selkäranka oli kattopalkki ja kylkyluut talon pilarit. ”Tämä kylä on ehkä 15.000 vuotta vanha.” Sanoi peilimies. Futuristin mielestä lautatalot näyttivät samoilta kuin Magadanin liepeilläkin ja tuskin olivat muutamaan kymmentä vuotta vanhempia. Peilimies selitti, että ennen asuttiin teltoissa. Kukas talot sitten oli rakentanut? Kuningas varmaan.
Illalla kun he ryyppäsivät tsuktsien kanssa, niin kävi ilmi, että peilimiehen kaveri oli tappanut oman mummonsa. Oli käynyt vanhaksi, ja sukulaismiehen kuului mummonsa tappaa. Futuristi ei tällaista voinut suvaita. Hän alkoi pitämään saarnaa siitä, että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa. Tsuktsit olivat täysin samaa mieltä. Heidän mielestä oli kunnioittava ajatus tappaa vanha ihminen.
”Ajatella jotain, on yksi asia. Tappaa oma mummo, on aivan toinen asia.” Sanoi futuristi ja oli närkästynyt. Olisi voinut kävellä ulos talosta, ellei siellä olisi ollut niin pirun kylmä.
Lentäessään Magadanista Vladivostokin kautta Tokioon futuristi palasi aina vain uudelleen mummontappoasiaan, joka oli jäänyt kaivamaan hänen mieltään. Peilimies yritti selittää, että tämä oli tsuktseille vanha tapa, eikä toimettomaksi käynyt mummokaan halunnut virua ylimääräisenä syövänä suuna köyhien metsästäjien riesana. Peilimies sanoi, että kyse ei ollut moraalista vaan jostain muusta. Myös koira syö sairaan pentunsa.
Sitten hän näytti lentokoneen viihdelehdestä valokuvaa kauniin munkin näköisestä miehestä, joka seisoi kultaisen tiimalasin tapaan siten, että hänen yläpuoleltaan valui kultahiekkaa tasaisena virtana pään ylle puristettuihin kämmeniin ja hiekka muodosti maassa kartion hänen ympärilleen. Peilimies sanoi, että kyseessä on esitys ja että ihmisten mielestä taiteilija on Buddha. Ihmiset huokailivat taivaallisen kosketuksen läsnäololle.
”Tämä mies ei tapa mummoaan.” Sanoi peilimies. ”Hän on kuningas ja hänellä on valta sanoa ihmisille, mitä oikeasti tapahtuu ja valta sanella moraali. Hän sanoo ihmisille: avatkaa mielenne ja sanelee sen sitten täyteen omaa koodiaan. Vain sinä kykenet tähän, hän sanoo ihmisille, ja tuhoaa viattomuuden ja kauneuden.”
Futuristi ei jaksanut kuunnella enempää. Kultasateessa seisova kalju herra ei varmasti ollut pahempi kuin mummontappajatsuktsi. Ja mitä sitten, jos hän on lahjakas ja ihmiset haluavat seurata häntä? Kuninkaalta hän ei myöskään näyttänyt. Kuningas olisi ollut hieman tukevampi ja hänellä olisi parta.
”Idea aiheuttaa tuskaa ja saada ihmiset uskomaan moraaliin on kuningasidea.” Peilimiehelle oli jäänyt levy päälle. ”Kun mitään pahaa ei tapahtunut, mutta ihminen on raiskattu, niin sielu tulee hulluksi. Silloin viimeistään kuningas on tapettava.”
Futuristin oli katsottava peilimiestä silmiin ja sanottava hänelle, että ei saa jankuttaa. Peilimies hiljeni ja murjotti koko matkan Tokioon. ”Kuningas on tapettava.”
Tokiossa oli hauskaa. He kävivät teatterissa katomassa Japanin Faustin ja tutustuivat mielenkiintoiseen teatteriohjaajaan ja tämän porukoihin, jotka olivat peilimiehen ystäviä. Teatteri oli mielenkiintoinen siinä, että se oli suuri muunneltava ja paikasta toiseen siirtyvä rakennustelineiden päälle rakennettu teltta. Se näytti rähjäiseltä sirkukselta ja teatterin väki myös asui siinä esitysten välissä. He keittivät ruokansa yhteisesti ja lapset juoksentelivat tyytyväisinä jaloissa. Ohjaaja tuntui olevan hyvin viisas mies ja hänen vaimonsa bhutotanssija oli myös hyvin mielenkiintoisen tuntuinen.
Se omituisuus bhutotanssijassa tosin oli, että kun futuristi kysyi, missä hän on oppinut tanssimaan, niin tämä vastasi, että on hyönteinen. ”Hän on todellakin hyönteinen.” Sanoi ohjaajamiehensäkin ja katsoi futuristia sillä silmällä sanoakseen: ”Ymmärrät kai.”
Peilimies ja teatterinohjaaja keskustelivat kuninkaasta. Hän tuntui olevan molempien tuttu. Teatterinohjaaja kertoi, että kuningas olisi alkanut saarnaamaan rakkaudesta ja että pystyi sulautumaan yhteen elämänkumppaninsa kanssa. Hän opetti ihmisille henkistä voimaa parantavia voimisteluliikkeitä.
”Samaa vanhaa peliä.” Totesi peilimies ja pudisteli päätään. ”Ei kestä kauaa, kun saa ihmiset näyttelemään itselleen. Kärsimään ja uhrautumaan hyvän asian puolesta.”
Japanissa käytiin katsomassa myös Zen –puutarhoja Kiotossa. Ne olivat hienoja. Siellä futuristi oli näkevinään, mitä peilimies ajoi takaa Venetsian lasimurskainstallaatiolla.
Lennettiin Saudi-Arabiaan ja vaellettiin Mekkaan. Sitten käytiin Turkissa jälleen kyläilemässä luolissa ja puhuttiin luolamieselämäntyylin erinomaisuudesta myös modernissa kaupungissa. Euroopassa käytiin läpi joukko keskiaikaisia katedraaleja ja Stonehenge. Espanjassa käytiin arabien palatseissa, samoin Instanbulissa. Norjassa katsottiin viikinkilaiva ja sitten lennettiin Moskovaan Punaiselle torille. Punainen tori oli selvästikin peilimiehelle rakas.
Seuraavaksi tuli kummallinen reissu Melbourneen Australiassa ja siellä selkeästi futuristin hilseen yli menevä toimi kerätä roskia kaupungista. Peilimies lyöttäytyi yhteen paikallisten roskakuskien kanssa ja ajeli aamuöisin ympäri kaupunkia roska-autojen mukana. Futuristi ei lähtenyt homman mukaan. Hän oli löytänyt 7-11 –kauppaketjun ja nautiskeli ostaessaan suklaapuffeja keskellä yötä. Nämä kaupat eivät koskaan sulkeneet oviaan ja ostoksien mukana tuli Hello Kitty –keräilysarjan suloisia jääkaappimagneetteja.
Roska-autossa peilimies kuuli roskakuskeilta, minkälaisia ihmisiä missäkin talossa asuisi. Roskakuskit tunsivat kaupungin väen heidän tuottamiensa jätteiden perusteella. He tiesivät, missä oli paljon rahaa ja missä elettäisiin kierrättäen. Aikansa roskia kerättyään peilimies ilmoitti, ettei kuningas olisi täällä. Lähdetään.
Kuningas oli ilmeisesti muuttanut Vietnamiin, koska seuraava lento oli Hanoihin. Siellä peilimies lyöttäytyi taas roska-auton mukaan ja alkoi koluamaan kaupungin jätteitä. Eräänä päivänä heidän hotellihuoneeseensa tuotiin peilimiehelle paketti. Lähettäjänä oli kiistäjä Kazakstanista. Peilimies avasi paketin, jossa oli taikurin rynnäkkökivääri ja valokuvia kiistäjästä kahden naisen kanssa autiomaassa. Peilimies tarkisteli hieman asetta ja pisti sen sitten koriskassiin ja lähti pyssy mukanaan taas keräilemään roskia.
Lähtö tuli seuraavana päivänä ja vihdoin lennettiin Intiaan, jonne kenraalikin oli siis lähtenyt. Lentokenttätaksissa futuristi huomautti, että peilimiehellä ei näkynyt olevan asetta mukanaan. ”Nyt suu kiinni.” Kähisi peilimies ärtyneen oloisena. Futuristi loukkaantui, eikä puhunut juuri mitään ennen Pohjois-Intian kosmisia kaivoja.
Kosmiset kaivot olivat nimensä mukaisesti maahan kaivettuja kaivoja, jonne laskeuduttiin tarkkailmaan tähtiä. Tämä vaikutti futuristista älyttömältä. Enemmän tähtiä näkyi maan päällä seistessä. Niin tai näin, peilimiestä tuntui kiinnostavan. Hän perusteli, että kaivot ikäänkuin avaavat katsojan mielen ja fokusoivat sen taivaan liikkeisiin. Silloin futuristi muisti, kuka myös avaa ihmisten mielet ja sanoi, että peilimies kuulostaa ihan kuninkaalta.
Peilimies ei raivostunut, mikä oli futuristille hienoinen pettymys. Hän kääntyi leppoisasti futuristin puoleen ja sanoi, että kuningas on kuollut.

58. Puhvelipaimen

Puhvelipaimenen tunnistaa korvalehtien yläosien kultarenkaista ja korvanreikien kultaisista tulpista. Hän ei puhunut mitään, omistaja puhui. Omistaja kertoi hänen olevan puhvelipaimen. Omistajan talo oli rakennettu laivan osista ja sen sanottiin olevan maanjäristyksen kestävä. Puhvelimiehen takana oli pepsi –automaatti, johon ei oltu vedetty sähköjä, sekä kolme virkatun näköistä hakaristiä omistajan verannan yllä. Puhvelipaimen piti huolta Pepsiautomaatista. Hakaristit olivat punaisia ja kukin valkoisella neliönmuotoisella pohjalla. Neliöt olivat virkatulla oranssilla pitkulaisella pohjalla. Omistajalla oli paljon vanhoja lehtiä, tuuletin ja hyväkuntoinen pisuaari, sekä kamaa säkeissä. Hänen talonsa oli asbestia ja siinä oli valeikkunat laivan diskosta.

59. Kirppu

Kirppu oli viisaan näköinen. Siltä oli vaihdettu pää, eikä rajanveto hietakirpun ja ihmiskirpun välillä ollut mitenkään itsestäänselvää. Kirppu parhaiten itse tiesi olevansa samurai, mutta nykyisin välttävänsä turhaa veren vuodatusta. Siinä kirpun paradoksi. Hänen kunniakseen tanssittiin Kuramatan kylässä Nijgatan provinssissa Japanissa teräksisessä temppelissä joka ilta piiritanssia. Oli tanssittu jo 400 vuotta.
Tärkeintä kirpulle oli resonointi, pysyä säädettynä maapallon yleiselle taajuudelle. Jos kirppu pystyisi siihen, periaatteessa kaikki muutkin pystyisivät. Ja jos kaikki resonoisivat, niin kaikki olisi hyvin. Tämän tiesi kirppu ja tämän tiesi puutarhuri. Moni muukin aavisti. Jos maapallolle ei resonoitaisi, niin se saattaisi muuttaa taajuuttaan. Tällöin kirpunkin elämä saattaisi muuttua.

60. Runoilija

Keskusradiossa soitettiin urkumusiikkia ja sieltä kuultiin myös, kuinka ranskalainen romutettavaksi hinattu lentotukialus Le Clemenceau oli käännytetty Intian aluevesiltä kansalaisjärjestöjen painostuksen vuoksi ja oli nyt hinauksessa takaisin kohti Ranskaa. Kaikki tunnistivat kansainvälisesti johtavan tutkijan äänen, jota radiossa haastateltiin. Hän oli runoilija. Ranskan pääministeri oli lentänyt Intiaan ja esiintyi nyt radiossa sulassa sovussa runoilijan kanssa. Laivan kulkua ei häiritty sen koomin.
Le Clemenceau oli nyt teräksinen saari. Tykit ja muut aseet siitä oli poistettu jo Ranskassa. Tilaa oli vaikka muille jakaa. Laivassa oli täydelliset metallityöpajat, urheiluhallit, elokuvateatterit, ruokalat...mitä ikinä oli tarvittukin parin tuhannen merimiehen tyydyttämiseen. Televisioissa näkyi kaikki maailman kanavat ja internetillä pääsi minne vain. Samoin radiolla. Runoilijasta ei Intian jälkeen kuulunut mitään.
Päätoimena lentotukialuksella oli kehittää uusia metodeja synnyttää yhteinen kollektiivinen metauni. Uneksia yhteisestä unesta, unelmasta ilman tekijänoikeutta. Yleinen uni.

61. Kuu

Kenraali oli puolestaan matkustanut oman perheensä kanssa Afganistaniin, jossa piti Golanin ylängön druusien kanssa Rautakirjan kioskia. Druusit tekivät kahvia ja kenraali oli pystyttänyt hiekkatielle tienvarsimainoksen, jossa oli sateenkaari ja teksti Palisantero, joka ei merkinnyt mitään. Tienvarsikyltin juurella oli levysoitin, jossa soitettiin kenraalin yksiraitaista punaista levyä, jossa oli vain yksi sana: ”Päivää.” Kioskissa myytiin pientä punaista päivää –pinssiä, päivää levyä, tätä kirjaa ja kahvia. Kenraalin mukaan tämä oli hyväksi hänelle itselleen ja hänen perheelleen, toimia rahatalouden keinoin.
Puutarhuri katsoi kuuta ja rakasti matkustajaa yhtä kovin kuin meri. Heidän siinä istuessaan kuun väri alkoi muuttua. Vihreää ja toisaalta punaista tuli lisää ja kuun kraaterit alkoivat näkyä selkeästi ikäänkuin useammassa eri tasossa. Tasot liikahtelivat ja päällekkäiset kraaterit ja läiskät muodostivat ensin vieraita symboleja ja sitten tutumpia numeroita ja kirjaimia. Kuun pintaan oli kaiverrettu pieniä tekstejä ja pienten tekstien muodostamia suurempia tekstejä.
Ihmiset nousivat Le Clemenceaun sisältä lentokannelle ja alkoivat myöskin katsomaan kohti kuuta. Kirjoitus näkyi yhä selvemmin. Sitten maan piiristä lähti kuuta kohti matelemaan yksinäinen vihertävä valo joka valaisi pienen vihertävän pisteen kuun pinnalle. Piste liikkui ja se kirjoitti kuuhun: ”Päivää.” Sen täytyi olla kenraali.
Tuhansia tonneja painava tukialus alkoi väristä. Oli enemmän kuin selvää, että meri värisytti sitä ja että meri reagoi kuuhun. Tukialus resonoi meren syvyydelle ja syvyys kuulle. Tämä värinä välittyi kannella seisoviin ja heistä alkoi nousta samankaltainen vihertävä valo, kuin kenraalistakin. Valoja ilmestyi lisää kaukaa pimeydestä ympäriinsä siltä puolen maapalloa. Kaikki halusivat valojen kohtaavan ja yhdessä, mutta kukin yksin, niistä syntyi avaruuteen joki.
Joki haki muotoaan ja kaarteli heidän katseissaan. Se oli iso kosminen revontulen omainen leija, johon he kaikki olivat kytketyt. ”Päivää”, oli yksinäinen piste kirjoittanut kuuhun. Sitä ennen siinä oli kuitenkin jo lukenut jotain. Jokea lähdettiin siirtämään yhdessä tuumin lähemmäs kohti kuuta, koska selvää oli, että joen valossa kuuhun kaiverrettu teksti erottuisi paremmin.
Matkustaja katsoi kuuta ja siirsi puutarhurin kanssa heidän pienen jokensa sen luo. Omansa ja puutarhurin joen valossa hän näki, kuinka kraaterit ja läiskät alkoivat liikkua ja järjestyivät omille päällekkäisille tasoilleen, joita heidän vihreä kimalteleva jokensa kirkkaasti valaisi. Nämä tasot asettuivat hilaksi omaan järjestykseensä ja järjestelivät kuun pinnan pieniä tekstejä, kuukoodia asemilleen. Kuu itse pyöri akselinsa ympäri sille ominaiseen tapaan, kuin suuri rukousmylly.
Pienet ikiaikaiset kaiverrukset etsiytyivät omille paikoilleen kuun pinnalla, kukin omine kielineen ja omine aakkosineen. Pienet tekstit olivat osa suurta tekstiä ja suuri teksti alkoi muodostua. Matkustaja katsoi suu auki avaruuteen. Kuussa luki: ”Ole kiltti.”

Ei kuutamokaan julkaise ihmistä värikuvan perusteella.